Epäilys

Myy syö ja huokailee onnesta. Ollaan ohitettu yön aloitussyötön vaihe yksi, johon sisältyy enemmän ärinää ja rinnan mäiskimistä nyrkeillä kuin keskivertoon vapaapainiotteluun.

Kun se kohta toivottavasti nukahtaa, menen olohuone/keittiö/ruokasali/toimistoon, avaan vähäalkoholisen siiderin (ihanaa makeaa bretagnelaista pienessä pullossa, hyvin varustelluista S-ryhmän myymälöistä - melkein ilmaistakin nyt kun mulla vihdoin on S-etukortti) ja vakuutan vielä kerran itselleni, että kaikki on ok.

Olen viemässä lähes rokottamattoman kymmenviikkoisen neljän viikon matkalle yli kolmenkymmenen asteen helteeseen ja hillittömään UV-säteilyyn. Matkustamaan yhdeksällä eri lentokoneella.

Ja viemässä itseni unenpuutekoomaan - istumaan niissä lentokoneissa vauva sylissä, yöpymään improvisoiduissa nukkumisjärjestelyissä, imettämään vessoissa (julki-imettäminen tosi harvinaista ainakin Macholandiassa, Kapkaupungin suhteen en oikein tiedä) ja vatvomaan sitä, miten miehen sukulaiset ja ystävät luultavasti pitävät tapaani vastata Myyn tarpeisiin  eurooppalaisena hemmotteluhölmöilynä.

Ja maksamassa itseni kipeäksi matkasta, joka ei todennäköisesti ole tosi mukava. Olisin halunnut mennä Macholandiaan ja / tai Kapkaupunkiin pidemmäksi aikaa, ehkä muutamaksi kuukaudeksi, äitiysloman loppupuolella. Nyt aikaa on niin vähän, matkan tarkoitus toinen ja Myy niin pieni, ettei tästä tule äitiyslomalaisen itsensäetsimisretriittiä. Olin visioinut, että hommattaisiin joku paikka, missä asuttaisiin omassa rauhassa ja siinä sivussa voisin tavata vanhoja tuttuja milloin ja miten paljon huvittaa ja mahdollisesti harrastaa sekä laiskottelua että liikuntaa.

---

Nyt olen aika lailla Suden maailman armoilla. Siinä määrin, että ensin asutaan anopin luona ja sitten ex-vaimon. Saatan la aika uupunut ja huonotapainen, kun jouluaattona pääsen omien vanhempieni luo Malagaan.

Silti mukaan lähteminen on mun oma valinta. Olisin voinut jäädä Myyn kanssa kotiin. Tai mennä jo etukäteen Malagaan.

Olin itse se, joka ehdotti, että me lähdettäisiin mukaan. Osaksi ehdotin sen takia, että arvelin että Susi saattaisi haluta meidän tulevan, mutta ei pidä sitä mahdollisena. Niin olikin. Kun vauva ja kun raha.

Ehdotin, koska ajattelin, että matkasta ei ole vaaraa vauvalle ja raha on tehty käytettäväksi just tällaisissa hätätilanteissa. Tuntui oikealta, että mennään yhdessä. Koska Susi, koska anoppi ja koska pojat.

---

Kuolema lähipiirissä hiljentää aina, mutta en voi sanoa meidän varsinaisesti surevan, sillä kuolemaa tekevä isäpuoli ei ole edes Sudelle kovin läheinen. Mutta anopin elämän puolison kuolema mullistaa täysin, ja Susi on huolissaan hänestä. Minä tunnen sympatiaa faktoja ajatellessani, mutten tunne anoppia niin hyvin, että osaisin olla sillä tavalla  jatkuvasti ja riipivästi huolissani niin kuin oikein läheisistä ihmisistä ollaan. Mun huoli ja suru tämän matkan aiheesta voisi siis kuvailla sanomalla twice removed - surua Suden surusta anopin surusta anopin miehen lähestyvästä kuolemasta.

Poikansa Susi tapasi viimeksi vuosi sitten, kun pojat olivat joulun Suomessa. Nyt hän palaa halusta esitellä heille pikkusiskon. Minä olen mukana siskon maitobaarin ominaisuudessa. Koska Susi ja pojat näkevät niin harvoin, minusta on tärkeää, että jos mun on pakko olla läsnä niissä tapaamisissa, olen aika lailla statistin roolissa, jotta isä ja pojat saavat keskittyä toisiinsa.

Mulla on poikiin aika lailla sama suhde kuin anoppiin: koska Susi ja pojat ovat asuneet koko meidän kuusivuotisen yhteiselon ajan eri maissa, ja koska toteutan tätä statistifilosofiaa, en ole kovin läheinen heidänkään kanssaan. Ihania poikia, mutta näin tää vaan nyt menee - tääkin. Ehkä tulevaisuudessa?

 Toivon joka tapauksessa, että Myylle ja pojille kehittyisi vuosien varrella läheinen suhde, vaikka ikäeroa on 19 ja 17 vuotta ja välimatkaa ainakin toistaiseksi ihan liikaa.

---

Saas nähdä, mitä tästä matkasta tulee.

Vaikkeivät olosuhteet ole parhaat mahdolliset on kyllä aika kivaa a) mennä KÄYMÄÄN takaisin 2) nähdä aurinko 3) nähdä Susi taas omassa ympäristössään 4) nähdä aurinko.

Parasta on, että kaksi neuvolan tätiä, yksi lääkärikummisetä ja useampi ystävä on sanonut, että Myy kyllä selviää matkasta hienosti. Nyt keskityn ajattelemaan sitä. Just lippujen oston jälkeen se oli vaikeaa. Katsoin nukuvaa lasta ja se näytti niin pieneltä ja särkyvältä, että kauhistuin mitä ihmettä olen tekemässä.