Yäk, tänä aamuna heräsin unesta, jossa meillä sisällä oli paljon käärmeitä. Yksi oli boa-tyyppinen, eli kuristajakäärme, toinen ohut ja musta, jonka kyljessä oli oranssihtava viiva, ja kolmas pitkä tuhkanvärinen, jonka tulkitsin mustaksi mambaksi. Näitä kolmea oli useampi setti, ja yksi käärme ehti purra mun äitiä sormeen ennen kuin sain ravisteltua itseni hereille.
Olin tähän saakka ollut sitä mieltä, ettei käärmeillä ja muilla eläinkuntaan liittyvillä riskeillä ole mitään tekoa sillä Macholandian plussien ja miinusten listalla, jota vaivihkaa päässäni laadin. Inhoan käärmeitä, mutta asuin Afrikassa melkein kahdeksan vuotta, enkä pelännyt niitä aktiivisesti, vaikka liikuin paljon luonnossa - ja vaikka meidän Maissilandian ensimmäisen kodin vessanpöntössä pulikoi kerran tunnistamaton käärme ja tokan kodin kasvimaalla oli puutarhurin mukaan mustia mamboja.
Tässä unessa mulla oli kuitenkin kouristava huoli käärmeistä ja Myystä.
Nyt hereilläkin puistattaa. Mietin telttaretkiä, joilla lapsi vipeltää joka paikassa ja haluaa käännellä kiviä. Ja kerran aamulenkille mennessäni löysin meidän Macholandian-kodin tieltä keskeltä liiskaan ajetun puffadderin, elävänäkin ällöttävän ja tosi myrkyllisen käärmeen. Jos sellainen oli tiellä, on niitä joskus oltava takapihallakin.
Hrrr.
Oman paikan etsimistä. Paluumuutto Suomeen kokeiltu. Toistaiseksi takaisin eteläisessä Afrikassa.
Hei Hilkka,
VastaaPoistamahtava, että jatkat bloggaamista!
Kommentoin muutamia kertoja Väestöliiton blogiisi vuoden 2013 aikana, kun meillä oli alkoi lähestyä vuoden rajapyykki raskausyrityksessä ja epätoivo kasautui. Sain lohtua ja tukea kaikesta mitä kirjoitit, mistä kiitos. Kävimme lapsettomuustutkimuksissakin ja kaikki oli kunnossa. Siihen tietoon tukeutuen päätimme tehdä jotain radikaalia: hain työkomennusta ulkomailta (ja lakkasimme yrittämistä siksi aikaa). Sain duunin ja muutimme yhdessä mun miehen kanssa maailman toiselle puolelle viime kesänä. Mikä vapauden tunne siitä tulikaan, kun sai heittää lapsettomuushuolen hetkeksi syrjään ja elää todeksi ajatusta siitä, että elämässä on paljon muitakin polkuja, mitä seurata.
Meidänkin tarinalla on – jos ei (vielä takuuvarmasti) onnellinen loppu – niin ainakin onnellinen tämä hetki: tänne tultuamme alettiin uudestaan yrittää ja raskauduin heti ensi kierrosta. Nyt viikkoja 6+4, varhaisultra on reilun viikon päästä. Todennäköisesti ehdin Suomeen synnyttämään. Mut just nyt täällä elän vähän samanlaista arkea kuin sun Susi Suomessa: vaikka kielitaito on tosi hyvä, kulttuuriin ei niin vaan pääse sisälle. Eka lääkärikäynti ja se varhaisultra vieraalla kielellä jännittää – ymmärränkö kaiken ja mitä jos tulee huonoja uutisia, miten muistan kysyä kaiken olennaisen?
Päällimmäisenä tässä kaikessa on kuitenkin onnellinen hämmennys. Elämä kantaa omituisella tavalla ja omituisiin paikkoihin.
Iloa ja valoa vauva-arkeen!
Moi Ibis! Muistan sut hyvin. Olinkin jo miettinyt, miten teille kävi. Ihan mahtava uutinen, onnea tuhannesti!!!
VastaaPoistaKävin blogissasi, siinä johon pääsee nimimerkkiä linkkaamalla. Ala kirjoittaa uudestaan?! Olisi kiva lukea.
Kaikkea hyvää varhaisultraan ja odotukseen!
Kiitos paljon onnitteluista!! Hauska, jos muistit mitä silloin taannoin kelailin.
VastaaPoistaFiilis täällä aaltoilee tosi jännittyneen ja kohtalaisen rennon välillä. Mun aivot eivät taivu siihen, että uskoisin meidän kuuluvaan siihen onnelliseen enemmistöön, joka EI koe keskenmenoa. Kun on lasta yrittänyt pitkään, on aika harjaantunut pessimismin taidossa. Mut jos varhaisultrassa kuuluu selvä sydämensyke, niin ehkä se ilo ja onni alkaa vähitellen paisua. Let's hope so.
Hahaa, tiedätkö mitä – olin totaalisesti unohtanut ko. blogini olemassaolon! Se oli joku kolmen sekunnin päähänpisto vuonna 2009. (Inspiraationa oli tämä: http://threebeautifulthings.blogspot.com) Mutta tuo olisi itseasiassa niin helppo herättää henkiin, että ehkä sitä voisikin jatkaa. Ulkomailla asuessa sitä nimittäin tuntee kaipuuta omaa kieltä kohtaan. Tuntuis hyvältä saada omat huomiot maailmasta kirjattua ylös juuri sillä kielellä, jonka osaa.
Ja toivottavasti ultrassa kaikki hyvin!
PoistaTuo oma kieli -asia pitää paikkansa myös mun kohdalla. Kirjoitakirjoita!
VastaaPoista