Tänään on eka kerta kun Myy, 6kk, jää jonkun muun kuin Suden tai mun hoitoon (mummin). Ja eka kerta kun oon yrittänyt pumpata maitoa (ei mennyt kovin hyvin). Ja eka kerta kun oon silittänyt mieheni paidan.
Occasion: Macholandian itsenäisyyspäivän vastaanotto.
Susi on junassa matkalla koulusta kotiin. Ehkä just ehditään. Piti kysyä kaverilta, luuleeko se että aikataulu on ns. afrikkalainen, vai onko pakko olla ajoissa.
Oman paikan etsimistä. Paluumuutto Suomeen kokeiltu. Toistaiseksi takaisin eteläisessä Afrikassa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äitiys: rekvisiitat ja käytännön jutskat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äitiys: rekvisiitat ja käytännön jutskat. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 25. maaliskuuta 2015
lauantai 7. maaliskuuta 2015
Niksi-Panama: kehto pahvilaatikosta
Tarvikkeet:
- Iso pahvilaatikko
- Kolme pientä pulloa vissyä (muukin juoma käy ja tökit olis ehkä ihanteellisimman muotoisia)
- Pakkausteippiä
- Sakset
- Leikkaa kansiliepeet irti laatikosta.
- Teippaa pullot laatikon pohjaan (keskelle, pitkittäin).
- Taittele irti leikkaamasi pitkien sivujen liepeet niin että niistä tulee taipuisat.
- Aseta jalakset (eli äsken taittelemasi liepeet) laatikon alle, lähelle päätyjä, niin että että ne kupertuvat laitimmaisten pullojen päälle.
- Kiristä jalakset teippaamalla niiden päät laaatikon laitoihin. (Eli kuva valehtelee, jalakset eivät sojota ulospäin niin kuin oikeassa kehdossa.)
- Teippaa kaksi kierrosta teippiä koko laatikon ympäri: ylempi kierros laidoissa kiinni olevien jalasten yläosaan ja alempi kierros niiden alaosaan.
PS, Niksi 2: Kun seuraavan kerran yritän muistaa, miten tekstin sai käskettyä olemaan kiertämättä kuvaa, niin näin se menee: kirjoita html:ään float-sanan jälkeen none (float; none).
lauantai 3. tammikuuta 2015
Mitä vauvan kanssa kannattaa harrastaa?
Sosiaalisen elämän Suomessa voi tiivistää yhteen sanaan: kalenteri.
Haluatko tavata ystävän? Kalenterit esiin, ja kuukauden päästä löytyy varmasti tunti yhteistä vapaa-aikaa.
Olen kehittämässä meille just tällaista elämää. Se tapahtuu niin, että järkätään useita säännöllisiä aktiviteetteja, joista ei raaski jäädä pois.
Me tarvitaan aktiviteetteja, koska: a) selkään sattuu b) vaatteet ei mahdu päälle c) epäilen kykyäni viihdyttää päivä päivältä yhä sosiaalisemmaksi osoittautuvaa Myytä yksin pienessä pimeässä kaksiossa d) kohtien a ja b vuoksi pelkät kahvittelut ja lounaat eivät käy aktiviteeteiksi.
Säännöllisiä aktiviteettien täytyy olla sen takia, että olen tosi onneton pitämään yllä rutiineja, mutta olen ymmärtänyt, että vauvalle sellaiset olisivat tärkeitä. Olen venyttänyt rutiinielämän aloittamista sillä verukkeella, että alle kolmikuiset ei kai vielä hirveästi tajua rutiineista (muista kuin sellaisista, että unta seuraa ruoka).
Suunnittelu lähti liikkeelle paitsi kolmen kuukauden rajapyykin täyttymisestä, myös siitä kun tajusin, että Myy alkaa olla tarpeeksi vanha viettääkseen pari tuntia kahdestaan Suden kanssa. Voin palata niska-selkä -jumppaan, jossa kävin raskausaikana. Ja ehkä käydä sen päälle saunassakin (yksin saunassa -ajatuksesta tuli kertakaikkisen juovuttava vapauden tunne, kunnes aloin epäröidä, sillä Myy syö aika tiheästi, enkä ole koittanut pumpata maitoa).
Entä jos Myyn voisi ottaa mukaan kuntoilupaikkaan? Mulla ei ole oikein varaa, tarpeeksi selkeää tulevaisuudensuunnitelmaa, eikä liikennöintijaksamista liittyä jonkun vauvaparkkipalveluita tarjoavan liikuntaketjun asiakkaaksi (ja eikös Myy ole sellaiseen vielä liian pienikin?) mutta ihan meidän lähellä on yksi näistä edullisista, miehittämättömistä (ja saunattomista :( ) kuntokeskuksista, joihin ei tarvitse sitoutua moneksi kuukaudeksi kerralla. Siellä on kuntosali ja virtuaalitunteja. Ehkä sinne voisi ottaa vauvan omalla vastuulla mukaan niin kauan, kunnes se huomataan ja kielletään? (Suomi on sääntöjen ja kieltojen maa - usein hyvässä.)
Sitten aloin selvittää, mitä me voidaan tehdä yhdessä niin ettei ketään täydy salakuljettaa minnekään.
Epämääräisesti ajattelemani vauvauinnin lisäksi löysin vauvapilateksen, vauvajoogan, vauvatanssin, vauva-afron, vauvahieronnan, värikylvyt ja muskarin. Jos olisi varaa, ilmoittautuisin kaikkiin silleen optimaalisina ajankohtina, että meillä olis selkeä päivärytmi, missä on aina samaan aikaan joku aktiviteetti.
Noihin saisi uppoamaan ihan hillittömät määrät rahaa. Lisäksi useimmat toimivat lukukausimaksulla, eli pitäisi melkein valmistautua olemaan koko kevät Helsingissä, mikä olis vähän hoopoa, koska meillä on muuten sellainen elämäntilanne, ettei ole mikään pakko kököttää koko ajan paikallaan.
Onneksi monia vauva-asioita näyttäisi voivan harrastaa edullisesti tai ilmaiseksi ja ilman jatkuvan läsnäolon oletusta kaupungin tai seurakunnan toiminnan kautta. Ehkä saan kursittua kokoon kaikkia osapuolia tyydyttävän ohjelman.
Olisko kellään suosituksia? Sijaitaan Helsingin itäisessä kantakaupungissa metron varrella.
Haluatko tavata ystävän? Kalenterit esiin, ja kuukauden päästä löytyy varmasti tunti yhteistä vapaa-aikaa.
Olen kehittämässä meille just tällaista elämää. Se tapahtuu niin, että järkätään useita säännöllisiä aktiviteetteja, joista ei raaski jäädä pois.
Me tarvitaan aktiviteetteja, koska: a) selkään sattuu b) vaatteet ei mahdu päälle c) epäilen kykyäni viihdyttää päivä päivältä yhä sosiaalisemmaksi osoittautuvaa Myytä yksin pienessä pimeässä kaksiossa d) kohtien a ja b vuoksi pelkät kahvittelut ja lounaat eivät käy aktiviteeteiksi.
Säännöllisiä aktiviteettien täytyy olla sen takia, että olen tosi onneton pitämään yllä rutiineja, mutta olen ymmärtänyt, että vauvalle sellaiset olisivat tärkeitä. Olen venyttänyt rutiinielämän aloittamista sillä verukkeella, että alle kolmikuiset ei kai vielä hirveästi tajua rutiineista (muista kuin sellaisista, että unta seuraa ruoka).
Suunnittelu lähti liikkeelle paitsi kolmen kuukauden rajapyykin täyttymisestä, myös siitä kun tajusin, että Myy alkaa olla tarpeeksi vanha viettääkseen pari tuntia kahdestaan Suden kanssa. Voin palata niska-selkä -jumppaan, jossa kävin raskausaikana. Ja ehkä käydä sen päälle saunassakin (yksin saunassa -ajatuksesta tuli kertakaikkisen juovuttava vapauden tunne, kunnes aloin epäröidä, sillä Myy syö aika tiheästi, enkä ole koittanut pumpata maitoa).
Entä jos Myyn voisi ottaa mukaan kuntoilupaikkaan? Mulla ei ole oikein varaa, tarpeeksi selkeää tulevaisuudensuunnitelmaa, eikä liikennöintijaksamista liittyä jonkun vauvaparkkipalveluita tarjoavan liikuntaketjun asiakkaaksi (ja eikös Myy ole sellaiseen vielä liian pienikin?) mutta ihan meidän lähellä on yksi näistä edullisista, miehittämättömistä (ja saunattomista :( ) kuntokeskuksista, joihin ei tarvitse sitoutua moneksi kuukaudeksi kerralla. Siellä on kuntosali ja virtuaalitunteja. Ehkä sinne voisi ottaa vauvan omalla vastuulla mukaan niin kauan, kunnes se huomataan ja kielletään? (Suomi on sääntöjen ja kieltojen maa - usein hyvässä.)
Sitten aloin selvittää, mitä me voidaan tehdä yhdessä niin ettei ketään täydy salakuljettaa minnekään.
Epämääräisesti ajattelemani vauvauinnin lisäksi löysin vauvapilateksen, vauvajoogan, vauvatanssin, vauva-afron, vauvahieronnan, värikylvyt ja muskarin. Jos olisi varaa, ilmoittautuisin kaikkiin silleen optimaalisina ajankohtina, että meillä olis selkeä päivärytmi, missä on aina samaan aikaan joku aktiviteetti.
Noihin saisi uppoamaan ihan hillittömät määrät rahaa. Lisäksi useimmat toimivat lukukausimaksulla, eli pitäisi melkein valmistautua olemaan koko kevät Helsingissä, mikä olis vähän hoopoa, koska meillä on muuten sellainen elämäntilanne, ettei ole mikään pakko kököttää koko ajan paikallaan.
Onneksi monia vauva-asioita näyttäisi voivan harrastaa edullisesti tai ilmaiseksi ja ilman jatkuvan läsnäolon oletusta kaupungin tai seurakunnan toiminnan kautta. Ehkä saan kursittua kokoon kaikkia osapuolia tyydyttävän ohjelman.
Olisko kellään suosituksia? Sijaitaan Helsingin itäisessä kantakaupungissa metron varrella.
sunnuntai 28. joulukuuta 2014
Vauvamateriahuomio (Bugaboo Cameleon + Maxi Cosi)
No voi sanoman pitsi. Myyn vaunut (tai siis kummeilta lainassa olevat vaunut) ovat sahanneet päiväntasaajan yli ja takaisin pientä epämukavuutta kylväen:
Ja - kaikista parasta - tää lapsi ei suostu makaamaan niissä vaunuissa. Hän haluaa istua ja tarkkailla. Kaikkea, koko ajan.
Paras ratkaisu olisi ollut siihen vaunujen pyörähärveliin kiinnitettävä auton turvakaukalo. Se olisi ollut hyvä sikälikin, että nyt jätettiin turvakaukalo kotiin, koska kamaa oli muutenkin niin paljon (esim. se hemmetin iso kuljetuslaukku), ja kaukalo piti sitten järkätä erikseen sekä Macholqndiassa että Kapissa - samalla kun vaunuihin Myyn yläselän alle on pitänyt rakennella improvisoituja kurkintakorokkeita vaippapinoista sun muista.
Tässä imettäessä tein nopean googlauksen ja havaitsin, että meidän turvakaukalo (myös kummeilta lainassa) sopisi näihin vaunuihin just silleen kätevästi. Tarvittaisiin vain joku hassu muutaman kympin maksava lisäosa.
- Hemmetin iso kuljetuslaukku,
- hemmetin ison kuljetuslaukun rikkinäinen vetoketju,
- hemmetin iso kuljetuslaukku seikkailemassa kolme päivää yksinään Heathrow'lla Suden hautajaiskengät sisuksissaan,
- ylimääräinen ostoskesluskeikka Macholandian viimeisenä aamuna pakkausteipin kiilto silmissä (se hemmetin ison kuljetuslaukun hemmetin vetskari),
- hemmetin ison kuljetuslaukun kanssa säntäilyä kauheassa kiireessä ympäri OR Tamboa (Johannesburgin lentokenttä) ja
- hemmetin ison kuljetuslaukun ilmaantuminen tavarahihnalle Barcelonassa Malagan sijaan.
Ja - kaikista parasta - tää lapsi ei suostu makaamaan niissä vaunuissa. Hän haluaa istua ja tarkkailla. Kaikkea, koko ajan.
Paras ratkaisu olisi ollut siihen vaunujen pyörähärveliin kiinnitettävä auton turvakaukalo. Se olisi ollut hyvä sikälikin, että nyt jätettiin turvakaukalo kotiin, koska kamaa oli muutenkin niin paljon (esim. se hemmetin iso kuljetuslaukku), ja kaukalo piti sitten järkätä erikseen sekä Macholqndiassa että Kapissa - samalla kun vaunuihin Myyn yläselän alle on pitänyt rakennella improvisoituja kurkintakorokkeita vaippapinoista sun muista.
Tässä imettäessä tein nopean googlauksen ja havaitsin, että meidän turvakaukalo (myös kummeilta lainassa) sopisi näihin vaunuihin just silleen kätevästi. Tarvittaisiin vain joku hassu muutaman kympin maksava lisäosa.
maanantai 22. joulukuuta 2014
Tekemistoivelista
Macholandian missatusta auringonlaskusta viisastuneena mietin listan asioita, jotka haluan tehdä Kapkaupungissa. Realiteettien matkan tarkoitus, vauva, lähiö, ei omaa autoa vuoksi listasta ei tullut kovin kunnianhimoista:
Tyylikäs ystävä on tunnettu yltiöoptimistisesta aikakäsityksestään, ja olimme rannalla vähän ennen kuutta suunnitellun puolenpäivän asemesta. Ajoitus oli Myyn kannalta täydellinen (ihan pienet vauvat eivät saa olla auringossa eivätkä käyttää aurinkorasvaa) - ja samoin mun. Sillä hetkellä, kun astuimme hiekalle, tapahtui kaksi asiaa: Myy kuukahti turvaistuimeensa ja minä näin mustan telttakatoksen, jossa luki suurin valkoisin kirjaimin MASSAGE ON THE BEACH.
Olen haaveillut hieronnasta ainakin puolitoista kuukautta. Jos olisin nähnyt tulevaisuuteen, olisin säästänyt työkavereilta saadun hierontalahjakortin synnytyksen jälkeiseen aikaan. Raskaus oli armollinen niska-hartia -osastolle, mutta sänkyimetyskenotus ja Myyn rakkaus kannettavana olemiseen ovat olleet jotain ihan muuta. 40 minuuttia hierontaa Atlantin aaltojen kuminassa oli parasta, mitä saatoin toivoa. Varsinkin sen jälkeen, kun osasin lakata kuulostelemasta, itkeekö Myy.
Kotimatka oli hikinen, parkuisa ja pitkä. Myy itki iltaitkuaan, ystävän ja tämän ystävän nelivuotiaat huusivat joka toinen minuutti mehua ja joka toinen minuutti koska ollaan kotona. Etupenkiltä oli jatkuva kännykkäyhteys lastenhoitajaan, joka piti myöhästyneen aikataulun vuoksi noukkia kyytiin paikasta, jonka sijainnista sen paremmin lastenhoitajalla kuin noukijoilla ei ollut täyttä selvyyttä. Paikka tarkentui lopulta Civic Centerin kattotasanteella sijaitsevaksi kombitaksiasemaksi. Asemalta alas kadulle johtavat portaat eivät ole ollenkaan hyvä ympäristö nuorelle tytölle pimeän tultua, mutta onneksi tyylikäs ystävä muisti taksien sisäänajoväylän sijainnin opiskeluajoiltaan, ja päräytimme kieltomerkeistä välittämättä aseman suulle.
Lopulta ajoimme N1-moottoritietä Myyn turvaistuin takaluukussa ja Myy mun sylissä (lastenhoitaja ei olisi muuten mahtunut kyytiin). Hikoilin ja rukoilin, ettei mitään pahaa tapahtuisi. Ja vannoin, etten enää ikinä saata meitä tilanteeseen, jossa liikenneturvallisuudesta on pakko tinkiä.
Vasta tänä aamuna tajusin, ettei eilisen paras tai tärkein asia ollut hieronta, vaan hetkellinen paluu vanhaan elämääni. Siinä elämässä olin yksin maailmalla, heittäytymässä sattumien vietäväksi ja tapaamassa ihmisiä ihan eri tavalla kuin elämässäni Suden kanssa.
Jos me palataan tälle pallonpuoliskolle, mun on pakko hankkiutua takaisin siihen elämään - sellaisessa muodossa kuin sitä voi toteuttaa olemalla Suden kanssa naimisissa ja turvaistuimessa matkustavan Myyn äiti.
Sama pätee muuten myös Suomeen. Pakko herätä, jotenkin.
- Nähdä meri
- Syödä Nandosissa
- Käydä katsomassa, löytäisinkö helposti kivan tyynynpäällisen, jossa olisi kuvattuna protea tai jokin muu tämän alueen kasvi.
Tyylikäs ystävä on tunnettu yltiöoptimistisesta aikakäsityksestään, ja olimme rannalla vähän ennen kuutta suunnitellun puolenpäivän asemesta. Ajoitus oli Myyn kannalta täydellinen (ihan pienet vauvat eivät saa olla auringossa eivätkä käyttää aurinkorasvaa) - ja samoin mun. Sillä hetkellä, kun astuimme hiekalle, tapahtui kaksi asiaa: Myy kuukahti turvaistuimeensa ja minä näin mustan telttakatoksen, jossa luki suurin valkoisin kirjaimin MASSAGE ON THE BEACH.
Olen haaveillut hieronnasta ainakin puolitoista kuukautta. Jos olisin nähnyt tulevaisuuteen, olisin säästänyt työkavereilta saadun hierontalahjakortin synnytyksen jälkeiseen aikaan. Raskaus oli armollinen niska-hartia -osastolle, mutta sänkyimetyskenotus ja Myyn rakkaus kannettavana olemiseen ovat olleet jotain ihan muuta. 40 minuuttia hierontaa Atlantin aaltojen kuminassa oli parasta, mitä saatoin toivoa. Varsinkin sen jälkeen, kun osasin lakata kuulostelemasta, itkeekö Myy.
Kotimatka oli hikinen, parkuisa ja pitkä. Myy itki iltaitkuaan, ystävän ja tämän ystävän nelivuotiaat huusivat joka toinen minuutti mehua ja joka toinen minuutti koska ollaan kotona. Etupenkiltä oli jatkuva kännykkäyhteys lastenhoitajaan, joka piti myöhästyneen aikataulun vuoksi noukkia kyytiin paikasta, jonka sijainnista sen paremmin lastenhoitajalla kuin noukijoilla ei ollut täyttä selvyyttä. Paikka tarkentui lopulta Civic Centerin kattotasanteella sijaitsevaksi kombitaksiasemaksi. Asemalta alas kadulle johtavat portaat eivät ole ollenkaan hyvä ympäristö nuorelle tytölle pimeän tultua, mutta onneksi tyylikäs ystävä muisti taksien sisäänajoväylän sijainnin opiskeluajoiltaan, ja päräytimme kieltomerkeistä välittämättä aseman suulle.
Lopulta ajoimme N1-moottoritietä Myyn turvaistuin takaluukussa ja Myy mun sylissä (lastenhoitaja ei olisi muuten mahtunut kyytiin). Hikoilin ja rukoilin, ettei mitään pahaa tapahtuisi. Ja vannoin, etten enää ikinä saata meitä tilanteeseen, jossa liikenneturvallisuudesta on pakko tinkiä.
Vasta tänä aamuna tajusin, ettei eilisen paras tai tärkein asia ollut hieronta, vaan hetkellinen paluu vanhaan elämääni. Siinä elämässä olin yksin maailmalla, heittäytymässä sattumien vietäväksi ja tapaamassa ihmisiä ihan eri tavalla kuin elämässäni Suden kanssa.
Jos me palataan tälle pallonpuoliskolle, mun on pakko hankkiutua takaisin siihen elämään - sellaisessa muodossa kuin sitä voi toteuttaa olemalla Suden kanssa naimisissa ja turvaistuimessa matkustavan Myyn äiti.
Sama pätee muuten myös Suomeen. Pakko herätä, jotenkin.
torstai 11. joulukuuta 2014
Matkalla
Nyt ollaan matkalla! Tai ainakin paikallaan seisovassa lentokoneessa Helsinki-Vantaalla. Tämä matkan eka osuus myöhästyy näillä näkymin 50 minuuttia. Toivottavasti ehditään seuraavaan, joka on yölento Lontoosta Johannesburgiin.
Hirvee hiki. Kiirettä koko päivä kotona pakkaamisesta (mahdollisimman hiljaa, ettei Myy herää ja hidasta pakkaamista) lentokenttäbussiin juoksemiseen (meillä mennään bussilla joka paikkaan, mukaan lukien synnytyslaitokselle tens-laite selkänahkaan kiinnitettynä) ja Myyn vaunujen kuljetuslaukun rikki menneen vetskarin Finnair-teipillä fiksaamiseen (laukku oli tungettu liika täyteen salamatkustavia ylikiloja - loppujen lopuksi ihan turhaan, sillä molempien matkalaukut painoivat vain 19 kiloa).
Ja tuo oli muuten pisin ikinä pisteettä kirjoittamani kappale.
Kaksi kränää on hiessä saatu jo aikaiseksi, kummatkin kielipoliittisia: Eka siitä että Susi korjasi käyttämäni diaper-sanan nappyksi just kun pakkaaminen oli hektisimmillään ja toinen siitä, kun lentokenttäkahvilassa kuulin sanan pillar sanaksi pillow, minkä takia Susi joutui roikottamaan Myyn painavaa hoitolaukkua aika kauan kahden sormen varassa.
Myy on tähän saakka jaksanut kaiken hienosti, mutta vastaanottanut rintareppuunsa kasapäin bussi- ja lentokenttäpöpöjä, koska en ikinä muista käyttää käsidesiä (tai edes muista, missä taskussa se on).
Nyt lähdetään rullaamaan, heippa äiti!
Hirvee hiki. Kiirettä koko päivä kotona pakkaamisesta (mahdollisimman hiljaa, ettei Myy herää ja hidasta pakkaamista) lentokenttäbussiin juoksemiseen (meillä mennään bussilla joka paikkaan, mukaan lukien synnytyslaitokselle tens-laite selkänahkaan kiinnitettynä) ja Myyn vaunujen kuljetuslaukun rikki menneen vetskarin Finnair-teipillä fiksaamiseen (laukku oli tungettu liika täyteen salamatkustavia ylikiloja - loppujen lopuksi ihan turhaan, sillä molempien matkalaukut painoivat vain 19 kiloa).
Ja tuo oli muuten pisin ikinä pisteettä kirjoittamani kappale.
Kaksi kränää on hiessä saatu jo aikaiseksi, kummatkin kielipoliittisia: Eka siitä että Susi korjasi käyttämäni diaper-sanan nappyksi just kun pakkaaminen oli hektisimmillään ja toinen siitä, kun lentokenttäkahvilassa kuulin sanan pillar sanaksi pillow, minkä takia Susi joutui roikottamaan Myyn painavaa hoitolaukkua aika kauan kahden sormen varassa.
Myy on tähän saakka jaksanut kaiken hienosti, mutta vastaanottanut rintareppuunsa kasapäin bussi- ja lentokenttäpöpöjä, koska en ikinä muista käyttää käsidesiä (tai edes muista, missä taskussa se on).
Nyt lähdetään rullaamaan, heippa äiti!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)