Onpa tää aktivoituminen vaikeaa. Nyt ehkä saan kirjoitettua jotain. Kännykällä, sängyssä, just ennen kuin kuukahdan.
Yhtenä iltana samanlaisessa tilanteessa luin tämän blogin alusta loppuun. Noh. Olen ajatellut outoja ihan lähimenneisyydessä.
En esimerkiksi osaa enää / nyt ajatella, että muutettaisiin johonkin kolmanteen maahan. Näissä kahdessa on tarpeeksi handlattavaa.
Ja miten me pystyttiin hengittämään meidän 43,6 neliössä Helsingissä?
Ja samanaikainen kahdessa maassa asuminen. Musta tuntuu, ettei musta ole siihen. Menen Myyn kanssa vielä kesäkuun alusta kolmeksi kuukaudeksi Suomeen, mutta sitten luuhaamisen on loputtava. Tarvitsen arkea Suden kanssa ja tarvitsen jonkinlaista asettumista.
Ehkä ennen kaikkea: Mun on niin selvästi parempi olla täällä kuin Suden Suomessa, että tuntuu ihan mahdottomalta, että me muutettaisiin ikinä takaisin - paitsi jos Myyn paras tai mun henkinen hyvinvointi vaatisi sitä.
Ja olen yhä niin työn kyllästämä, että menee varmaan vielä jokin aika ennen kuin osaan tosissani välittää siitä, missä olen.
Aurinko ja lämpö eivät ole ainakaan pahaksi tässä yhtälössä.
Oman paikan etsimistä. Paluumuutto Suomeen kokeiltu. Toistaiseksi takaisin eteläisessä Afrikassa.
Kiva että kirjoitit.
VastaaPoistaTuli mieleen, että kaipaatko koskaan Myylle pikkusisaruksia?
Tai podetko mummokateutta? (Se on ollut Suomessa mediassa lähiaikoina yhtenä aiheena)
Ehkä voit kirjoittaa postauksen aiheesta? :)
Moi Pippuri. Hauska kuulla sinusta!
PoistaMulla on itsellä ikävä mun äitiä ja isiä. Lisäksi suren, etteivät he voi olla läsnä Myyn elämässä päivittäin. Avun tarpeen näkökulmasta mummokateuskeskustelu (piti googlata se) on täkäläisestä näkökulmasta kuitenkin epärelevantti. Yhteiskunnan epätasa-arvoisuuden takia palkattua lapsenhoitoapua saa edullisesti, ja meidän Nanny H. on hyvä ja kiva.
Ajatukset pikkusisaruksista: Se on yksi niistä asioista, jotka ovat muuttuneet viime aikoina. Taitaa olla käynyt niin, että olen alkanut hyväksyä, että Myy jää meidän ainokaiseksi. Jos oltaisiin nuorempia ja aikaa olisi enemmän, haluaisin ilman muuta koittaa tehdä Myylle pikkusisaruksen tai kaksi. Näillä spekseillä (41 ja 49 vee) aikaa ei kuitenkaan juuri ole, enkä usko että meistä kenellekään olisi hyvä ratkaisu alkaa yrittää tehdä lisää lapsia heti Myyn perään.
Jollain tasolla suren asiaa Myyn kannalta, mutta onhan hänellä toisaalta kaksi isoveljeä.
Huhuu? Kaipaan sua x
VastaaPoistaOlisipa kiva, jos blogi jatkuisi.. :)
VastaaPoista