Panama

Miksi blogin nimi on Panama?


Siksi että Panama on unelmien maa. Siellä kaikki on ihanampaa kuin kotona, mutta sen löytäminen saattaa viedä aikaa - ja löytyessään se saattaa muistuttaa kummasti kotia.

Näin puolalais-saksalaisen Janoschin lastenkirjassa Oi ihana Panama (1980). Kirjan päähenkilöt Pikku karhu ja Pikku tiikeri asuvat pienessä viihtyisässä majassa, jossa on savupiippu. He kertovat toisilleen alinomaa, että heillä on kaikkea mitä he suinkin voivat toivoa, eikä heidän tarvitse pelätä mitään.

Eräänä päivänä Pikku karhu löytää joesta puulaatikon, jossa lukee Panama. Se tuoksuu banaaneilta, ja Pikku karhu oivaltaa, että Panama on unelmien maa, jota on heti lähdettävä etsimään.

Kaksikko jättää kotinsa jo seuraavana aamuna. Aikansa ympyrää kierrettyään he osuvat takaisin majalleen ja päättelevät saapuneensa Panamaan.

---

— Täällä on kaikki paljon suurempaa, Karhu! pikku tiikeri huusi.

— Panamassa on ihmeellisen ihanaa, eikö sinustakin?

---

— Oi, Tiikeri, pikku karhu sanoi jokaikinen päivä, mikä onni että löysimme Panaman. Eikö sinustakin?

 — Aivan niin, unelmiemme maan, pikku Tiikeri sanoi. — Meidän ei enää ikinä tarvitse lähteä mihinkään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti