Nyt on hyvä hetki vastata yhteen edellisessä blogielämässä vastaamatta jääneeseen kysymykseen. Nauruasi vailla -blogin Isla kysyi, onko vauva jo vaikuttanut meidän parisuhteeseen.
Kaksikymmentä päivää Myyn syntymän jälkeen kirjoitin kaverille Facebook-viestissä näin:
Hyvä ihme, miten kenenkään parisuhde voi kestää vauva-ajan? Tässä on Sudella joka päivä mahdollisuus tehdä tuhansia asioita mun mielestä väärin (lähinnä jättämällä tekemättä erilaisia kodinhoidollisia toimenpiteitä).
Ja jotenkin mun kai pitäis osata kertoa sille, mitä haluaisin sen tekevän, mutta jotenkin pitäis osata tehdä se niin, ettei kuulosta syyttävältä - mikä kieltämättä vastais mun todellista ajattelua. Miten voi olla, ettei näe mitä pitäis tehdä ja tajua, että jos se ei tee, mä joudun tekeen? Tai äiti joutuu tekemään, niin kauan kuin on meillä. On noloa, että meen äiti joutuu imuroimaan meillä, kun Susi on "checking my sports results".
Onko kohtuutonta olettaa, että edes ekan kuukauden ajaksi se vois luopua olettamuksesta, että se ehtii olla vastasyntyneen isä ja nauttia samoista arjen rutiineista kuin ennen kun vauva tuli taloon?
Sitten joku muuttui. En ole varma mikä ja milloin. Tai miten kauan muutos kestää.
Meistä tuli (vihaan tätä sanaa) tiimi, vauvanhoitotiimi.
Eikä kaikki ole edes pelkkää vauvaa, vaan muutenkin toista huomioivampaa ja läheisempää. Meidän parisuhde voi paremmin kuin aikoihin.
(Tosin sanat erotiikka ja seksi kuulostavat musta vielä toistaiseksi samalta kuin taitoluistelurepertuaarin vaikeimmat hypyt, ne salchow-nimiset: kiinnostavia, mutta liian riskialttiita kaltaiseni maallikon kokeiltaviksi. Ja milloin niitä edes ehtis treenata?)
Lihan ilojen ulkopuolella vallitsevaan kuherruskuukauteen saattaa vaikuttaa joku hormoni, jonka avulla luonto koittaa järjestää naaraan käytöksen sellaiseksi, ettei uros hevillä hylkää pesää ja poikasta.
Ja ihan varmasti myös lapsettomuusjaksolla on osaa asiaan. Kaikki tuntuu kevyemmältä, kun painajainen on ohi. Arvioisin olevani noin sata kertaa iloisempi kuin moneen vuoteen. Tulevaisuus tuntuu olevan jälleen olemassa ja mua kiinnostaa, mitä siinä tapahtuu.
Nyt vasta löysin tieni uuteen blogiisi, mahtavaa että jatkat kirjoittelua! Aihepiirikin on kiinnostava, sillä minuakin kiehtoo usein ajatus siitä, että vielä joskus asuisimme jossain muualla. Ja samaan aikaan sitten mietityttää, pystynkö enää lähtemään perheen ja ystävien luota pois...
VastaaPoistaJa kiitos tästä parisuhteeseen liittyvästä vastauksesta, se on melko huojentava! Tunnistan tuon lapsettomuusjakson vaikutuksen parisuhteeseen jo nyt. Tuntuu, että nyt raskauden myötä minusta on tullut helpompi ihminen ja sen aikaisemman murehtimisen ja ankeuden sijaan nyt meitä yhdistääkin onni, ilo ja positiivinen jännitys. Eli so far so good.
Joo, nimenomaan helpompi mustakin on tullut. Helpotuksen tunne vauvan synnyttyä oli jotain sanoinkuvaamatonta, se ei tapahtunut ehkä heti paikalla siinä synnytyssalissa, vaan vähän myöhemmin muutamassa otteessa aemmoisina kohtalaisen vahvoina ryöpsähdyksinä.
Poista