Äh nyt taas sitä tunteiden vuoristorataa (jota ei pitäisi sellaiseksi kutsua, sillä tunteiden vuoristorata on ehkä maailman kauhein klisee).
Vastahan oli maanantain luontotranssi, jossa tuntui siltä, että jatkosijoituspaikkaa koskeviin päätöksiin on tosi pitkä aika.
Ja perjantaina Anna-Reetan blogipostausta lukiessani tajusin taas muistaa, että vaikka epätietoisuus tulevasta ei ole mukavaa, tämä on luksusongelma. Kyse on myös seikkailusta, eikä maailmassa ole ketään jonka kanssa seikkailisin mieluummin kuin Suden. Elämä kyllä järjestyy. Kaikkialla, aina.
Mutta sitten tuli eilisilta ja yli kaksi tuntia katkeamatonta parisuhdeaikaa, ensimmäisen kerran melkein kuuteen kuukauteen. Alettiin hioa jo aiemmin syntynyttä suunnitelmaa viettää ensi syksy Macholandiassa.
Tajuttiin, että on parasta olla poissa kolmen kuukauden sijasta neljä, jotta Helsingin-asunnon saa helpommin vuokrattua. Susi menee edeltä syyskuussa, että ehtii parhaan ystävänsä 50-vuotispäiville. Myy ja minä anomme syyskuuksi residenssiä äidiltä ja isältä ja suuntaamme Macholandiaan lokakuussa.
Se tarkoittaa, että me asutaan Helsingin-kodissa enää viisi kuukautta.
Ja sitten mitä?
Mahan pohjalle kiristyi oksettava solmu.
Olenko valmis lähtemään täältä?
Oman paikan etsimistä. Paluumuutto Suomeen kokeiltu. Toistaiseksi takaisin eteläisessä Afrikassa.
Niin, jos tohon pystyis vastaamaan, kaikki muu menis varmaan liki itsestaan. Mutta jos tosi aikuisesti et vaan ajattele sita lopullisena ratkaisuna, vaan niin kun sen tossa esittelit, 4 kk reissuna. Matkalla kuvittelis ajatus selkenevan ainakin jossain maarin?
VastaaPoistaTotta. En oikein edes tiedä, miksi meni paniikkivaihde päälle siinä määrin, että oon itkeskellyt tänään useampaan otteeseen. Pelkään että matka on alku ajautumiselle johonkin semmoiseen, mikä ei ole hyväksi mulle. Tai ei johonkin, vaan Macholandiaan. Vaikka Susi on miten sanonut, että ehkä Eurooppaan jääminen olisi kuitenkin paras vaihtoehto. Vaan ei Suomeen jääminen. Eli ehkä täältä joka tapauksessa pois. Ja sit jos töitä ei löydy muualta, niin Macholandiaan. Tai jos Susi neljässä kuukaudessa huomaa, että sen paikka on siellä. Luulin jotenkin, että tässä olis enemmän aikaa.
VastaaPoistaNo niin nyt kärki käteen (sanon itselleni). Ei elämässä mikään ole ikuista ja joka paikasta pääsee pois, jos kuristuu.
Ja Macholandiakin voisi ihan hyvin olla ihan hyvä vaihtoehto.
Tuntuu vaan, etten ole yhtään valmis.
Oho, ei kärki käteen, vaan järki. Helkatin tekstinsyöttö. Se halusi myös kirjoittaa jos kutistuu eikä jos kuristuu.
VastaaPoistaMa jain viela miettimaan tata ja piti oikein palata siihen sun Jarki ja Tunteet kirjoitukseen. Jos ajatus lahtemisesta tuntuu kovin pahalta, ehka sun pitaa sisiaesti kelailla viela tata: "...pitää jäädä Eurooppaan (maata määrittelemättä). Koska olen penääjä, penäsin että siksikö että pitää vai siksikö, että halutaan". Eli olisitko lahtemassa siksi etta haluat vai siksi etta pitaa? Ymmarran ehka paremmin kuin arvaatkaan yhtalon parisuhteen onnellisuudesta suhteessa sen osapuolten onnellisuuteen, mutta musta molepien pitaisi myos haluta about samaa asiaa. En tieda onko tassa mitaan tolkkua (kaunopuheinen ilmaisu on vuosien varrella karsinyt), mutta yritan varmaan sanoa, etta samalla kun mietit, missa Susi olis onnellisin, mietit myos yhta tarkkaan, mika ei tekisi sua onnettomaksi. Jos ajatus Macholandiasta pidemman paalle kerta kaikkian tunnu hyvalta, sen on hyva olla (ja varman onkin) tiedossa molemmilla. Naa on kylla niin vaikeita asioita, mutta ma itse ajattelisin etta tilanteet muuttuu ja se, mika kulloinkin on tilanteessa paras ratkaisu muuttuu myos. Itse olen ehka vahan jamahtanyt tanne sen takia, etta pelkaan, mita jatkuva muuttelu lapsille tekisi. Eika me edes olla muutettu jatkuvasti, mutta itselle se juurettomuus-ajatus lasten kohdalla on jostain syysta tosi kauhistuttava. Toisaalta taas just tana aamuna mietin, etta mika oikeus mulla olis vaatia muutoa Suomen vaan siksi etta mina (ja mies) sita halutaan, kun lapsille tama on koti. Totta kai vanhemmat tekee naa paatokset, mutta tietty haluaisin tehda ne lasten parhaan huomioon ottaen.
VastaaPoistaSepä se. Kun tietäis saako pitkän kaavan Macholandia mut onnettomaksi.
PoistaOlen ajatellut, että jos kävisi niin, että jämähdetään sinne, ainakin seuraavat olis paremmin kuin ennen:
* Suomessa asuminen on nyt hyvässä muistissa (sisältäen tiedon siitä, ettei Suomi ole ratkaisu kaikkiin ihmisen ongelmiin)
* Lapsettomuuskurimus on ohi.
* Oon saanut etäisyyttä joihinkin ja osaisin nyt ehkä päämäärätietoisemmin rakentaa omaa aikuista elämää sinne (ja siihen vois olla myös enempi henkistä kapasiteettia nyt. Lapsettomuus vei hirveesti voimia.)
Jos jonnekin täytyy muuttaa, se voisi olla ihan ok vaihtoehto. Mutta mun kärsimättömälle mielelle tuntuu mahdottomalta hyväksyä, että päätöksen hyvyyden pystyisi arvioimaan vasta aika pitkän aikaa päätöksen teon jälkeen.
Toistaiseksi on ollut niin, että Susi on mua vakuuttuneempi siitä, että Macholandia tekee mut onnettomaksi. (Ennen eilisen kuristumisoloa olin ajatellut sitä vaihtoehtona aika kepein mielin - ja sit yhtäkkiä kaikki huonot muistot iski päälle oikein voimalla.)
Ja ehkä myös aiempaa konkreettisemin tajusin eilen tuon mihin viittaat yllä - että enää kyse ei ole vain meistä. Koska Myy on olemassa, tuntuu että minne vain lähteminen vaatii samalla periaatteellista sitoutumista siihen että sinne pitäisi voida jäädä, jos se on Myyn parhaaksi.
Että voi pyhä sylvi.
En osaa sanoa mitään viisasta teidän jatkosijoituspaikasta. Mutta musta kuulostaa hirveän viisaalta lähteä syksyksi Macholandiaan, kun siihen kerran on olosuhteiden puolesta teillä nyt mahdollisuus. Jos asetutte Suomeen tai muualle Eurooppaan, harvoin elämässä tulee vastaan tilanteita, että voi lähteä toiseen kotimaahan noin pitkäksi aikaa.
VastaaPoistaMusta kuulostaa myös hirveän tututulta tuo lähtöpäätöstä seuraava ahdistus. Se iskee mun kokemuksen mukaan aina, oli muutto lyhyt- tai pitkäaikainen. Lähikuukausina ennustaisin, että alat nähdä kaiken Suomessa äärimmäisen romanttisessa valossa. Ennen Meksikoon lähteä kiertelin jossain S-marketissa silleen että "oi, tätäkin S-markettia mun tulee ikävä". Ei muuten ole tullut.
Se on totta. Nyt on ainutlaatuinen mahdollisuus saada viettää paljon aikaa yhdessä ja tehdä spontaanejakin ajankäyttöön ja maantieteelliseen sijaintiin liittyviä päätöksiä.
PoistaHmm, alan tarkkailla puhkeaako mun rakkaus Piritorin S-markettiin vihdoin kukkaansa.
Olen huomannut, tuohon Suomeen kotiutumiseen liittyen, että se on minulle paljon haastavampaa kuin afrikkalaiselle miehelleni. Ja varmasti se minun oma rimpuiluni sen suhteen, että pitäisikö asua Suomessa vai jossain Afrikan maassa X (onko se sitten se maa, missä itse kasvoin vai mieheni kotimaa vai joku ihan muu?) vaikuttaa myös paljon siihen kuinka mies suhtautuu Suomeen. Olen yrittänyt päästä sellaiseen tilaan, että nautitaan elämästä tässä ja nyt ja "make the most of Finland" niin kauan kuin täällä ollaan. Kyllähän täältä sitten voi joskus muuttaa pois. (Meilläkin lapsettomuushoidot käynnissä, joten siitäkin syystä olemme nyt täällä).
VastaaPoistaAjattelisin, että teillä on mieletön mahdollisuus nyt mennä sinne muutamaksi kuukaudeksi haistelemaan, että miltä tuntuu, sieltä pääsee aina takaisin. Ja elämäntilanteenne on nyt täysin eri, pelkoa vastaavasta jämähtämisestä tuskin on. Ja lapsen parashan on se, mikä on vanhemmille parasta. Jos vanhemmat ovat onnellisia, niin kyllä lapsikin on, se ei liity maantieteelliseen sijoittumiskohteeseen mitenkään. Tsemppiä!
Apua, sulle enemmän tsemppiä kuin mulle! Lapsettomuushoidot voi ola tosi rankkoja. Tai ei ne hoidot, vaan oma pää niiden aikana. Voimia!
Poista