Paikka

Tein eilen merkittävän matkan: matkustin Keski-Suomeen vanhempieni kotiin, isovanhempieni entiselle kesämökille.

Tämä ei ole lapsuudenkotini, sillä vanhempani muuttivat tänne vasta kun veli ja minä olimme lentäneet pesästä. Eikä tämä ole varhaislapsuuteni mökkikään, sillä isovanhempani ja vanhempani rakennuttivat alkuperäisen mökin paikalle talviasuttavan rakennuksen jo 80-luvun lopulla.

Mutta ei ole mitään muuta paikkaa, johon minulla olisi yhtä pitkä side.

Äitini kertoo usein juttua siitä, kun ajoi tänne Tampereelta juhannuksena 75. Ajokortti oli uusi ja takapenkillä minäkin olin uusi, alle parikuinen vauva. Oli helle, eikä ajajan paikalta nähnyt takapenkin vaunukoppaan. Äiti oli helpottunut, kun matkan varrelta löytyi liftaava sotapoika minua vahtimaan. Isäni ei ollut mukanamme, sillä hänkin oli armeijassa ja pääsisi juhannusvapaalle vasta vähän myöhemmin.

Nyt liikkeelle lähdettiin Helsingistä. Autossa olimme äiti, Myy ja minä.

Miten epävarmaa elämä onkaan.

Vajaa kolme vuotta sitten ajoin saman matkan veljeni kyydissä. Oli toukokuun alku, ja juuri lehteen puhjenneet koivut ja myöhäisen illan valo saivat minut tuntemaan oloni entistäkin epätodellisemmaksi. Vielä pari vuorokautta aiemmin olin istunut Macholandian lämpimässä, sysipimeässä illassa keskellä kaskaiden siritystä.

Yritin selittää veljelleni, miksi emme voisi muuttaa Suomeen. Veljeni yritti selittää minulle, että ihan hyvin voisimme muuttaa Suomeen.

En tainnut tajuta juuri mitään. Olin sekaisin lapsettomuuteen liittyvästä huolesta ja melkein eronnut.

Miten hyvin kaikki onkaan mennyt. Minä sain töitä. Susi seurasi minua Suomeen, pääsi opiskelemaan ja nyt hän jo pian valmistuu. Menimme lapsettomuushoitoihin ja saimme Myyn.

Ja nyt toin Myyn tänne. Tajusin matkan merkittävyyden vasta perille päästyämme.

Kurkkua kuristi, kun kävelin kengät jalassa sisälle ja istuin tytär sylissäni vanhaan keinutuoliin. Tuoli on yksi harvoista vanhalta mökiltä säilyneistä huonekaluista. Se seisoo suunnilleen samassa kohtaa, missä on aina seissyt. Muistan nähneeni isän mummon istumassa siinä.

Nyt siinä istuttiin me ja katsottiin ulos jäiselle Päijänteelle.

Miten monesta pienestä asiasta olikaan kiinni, ettei näin käynyt. Ja miten kiitollinen olen, että kävi.