Liityin vanhan kuntosalini, Virgin Activen jäseneksi. Myy liittyi ClubV:hen, "kaikkien vähintään 6 viikkoa vanhojen lasten kivan kerhoon". Kiva kerho on salin alakerrassa sijaitseva tatamilattiainen huone, jonne vanhemmat dumppaavat lapsensa treenin ajaksi. Siellä on minikokoinen pallomeri, televisio, muovinen lasten keittiö, kaksi pientä piirustuspöytää ja yksi pöytä, johon on pultattu kolme Ikean leluosastolta tuttua helmipujotushäkkyrää. Huoneesta pääsee ulos pienelle katetulle terassille, jonka tekonurmella voi pelata palloa. Lisäksi huoneen yhteydessä on vessa ja pieni lepohuone, jossa on Chicco-matkasänky.
Jonkun lukemani paperin mukaan ClubV:ssä on aina paikalla kaksi lastenhoitajaa. Käytännössä hoitajia taitaa kuitenkin olla vuorossa vain yksi. Koska ollaan Macholandiassa, toinen heistä puhuu suomea. (Kieli on hänen itsensä mukaan vähän ruosteessa. Luulen kuitenkin, että hän puhuu sitä paremmin kuin Myy, jonka suomi koostuu sanoista äiti, koira ja heihei.)
Tutustumiskäynnillä Myy rakasti ClubV:tä, eikä olisi halunnut lähteä sieltä pois. Muita lapsia oli neljä.
Olin superfiiliksissä, kun pakkasin kassia ensimmäiselle varsinaiselle kuntosali- / ClubV-kerralle. Juoksisin vähän juoksumatolla, uisin ja kävisin saunassa. Eka oma aikani sitten tänne tulon.
Alkumuodollisuuksissa meni sata vuotta (Myylle piti hankkia oma salikortti.) Sitten leikin Myyn kanssa ClubV-huoneessa. Kun vihdoin uskalsin lähteä vaihtamaan vaatteet, aikaa oli kulunut jo niin paljon, että päätin mennä suoraan uimaan.
Ehdin uida 25 metriä ennen kuin hoitaja ilmestyi altaan laidalle huutava Myy sylissään. ClubV:llä on sääntö, jonka mukaan vanhempi haeteaan hätiin, jos lapsi itkee pidempään kuin 10 minuuttia. Hyvä niin.
Takaisin ClubV:hen rauhoittelemaan Myytä. Hoitaja lohdutti, että näin käy aina välillä. Kerroin ettei Myy ole tottunut olemaan erossa vanhemmistaan. "Niin, teillä Suomessahan on se juttu, että olette kotona omien lastenne kanssa", totesi hoitaja, joka oli kuullut asiasta Suomessa asuneelta kollegaltaan.
Hoitaja suositteli, että kannattaa tulla taas tänään, leikkiä vähän aikaa Myyn kanssa, ja koittaa sitten uudelleen. Olin siis varustautunut siihen, että menee ainakin pari viikkoa ennen kuin näissä kuntosalikäynneissä on mitään etäisestikään rentouttavaa mulle. Ja tämänpäiväinen käynti menikin vielä enemmän pepanderille kuin eilinen. Aikani tatamin ulkopuolella kesti 5 minuuttia.
Kotiin päästyämme sekä Myy että minä tuhersimme itkua. 20 päivää tässä loukossa. En ole vielä tehnyt yhtäkään asiaa, mistä itse pidän. Koko aika tuntuu yhdeltä pitkältä hikisessä nalkissa olemiselta huutavan lapsen kanssa. Olen nähnyt yhden oman kaverini pikaisesti, Suden jengiä sitäkin enemmän. Työtkin odottavat tekemistä. Koko ajan on joku käytännön asia tehtvänä. Pinna on kireällä. Myy ei oikeasti huuda koko ajan, mutta siltä se tuntuu.
Kaihertaa, että Suden mielestä "tälle asialle" pitäisi tehdä jotain nopeasti. Sillä yksveiden ei kuulu olla näin takertuvia. Yksveen pitäisi olla ok jossain natsitarhassa tai kahdeksasta viiteen kotona hoitajan kanssa. Ja nukkua yöt omassa sängyssä, mieluiten omassa huoneessa. Ja kaiken tän päälle yksveen pitäis vielä leikkiä tyytyväisenä tuntemattomien tätien ja kokonaisen lapsikasallisen kanssa vanhalta superlonilta haisevassa huoneessa.
Tarvitsisin vahvistusta sille, että vaikka tää on just nyt uuvuttavaa, olen oikeilla jäljillä: 1 v on vielä niin pieni, ettei siltä pidä odottaa ihmeitä näin ison muutoksen jälkeen tilanteessa, jossa sen vanhemmat on superkireitä.
Oman paikan etsimistä. Paluumuutto Suomeen kokeiltu. Toistaiseksi takaisin eteläisessä Afrikassa.
Voi rakas! Kyllä se yksi Vee on todellakin vielä niin pieni, ja usein eroahdistusta työstävä töpökkä. Uskoisin että iso koko ärsykemaailman muutos vielä korostaa tätä. Antakaa toisillenne aikaa. Näitä kausia tulee ja menee, vielä 6v:nkin kanssa.
VastaaPoistaKäännänntän ehkä enkuksi, lisään allekirjoitukseen dr dr, ja unohdan keittiön pöydälle! Töpökkä on kuvaava. Ja ärsykemaailman muutos aika totaalinen. En ole varma, onko varsinainen eroahdistus vielä alkanut. (Tai onko sillä selvärajainen alku?)
PoistaYksvee on pieni. Vielä kauan. Meillä kolmivuotiaan muuttotuska on vieläkin todella kipeää, hän sentään osaa sitä jo hieman sanoittaa ja ainakin teoillaan osoittaa. Yksveellä se ilmenee täydellisenä ripustautumisena minuun. Tissit on olleet näin kipeät viimeksi syntyessään, maitoa tulee yli äyräiden kuin tiheän imun kautena ja omaa rauhaa ei ole. Ei ollenkaan, ei vieläkään. Ei ehkä lohduta, mutta aina välillä sitä pysähtyy miettimään miten suurelta kaikki lapsista mahtaa tuntua jos itselläkin menee yli. Niin ja meidän ilmapiiri on tosi tulehtunut miehen kanssa. Mietin myös usein, että mitä hittoa tuli tehtyä. Ja miten tän saisi tekemättömäksi. Me ei koko aikana oikein olla nähty mitään Panamaa, ollaan vaan juostu kaupasta toiseen, rautakauppaan ja johtokauppaan ja mihin lie kauppaan. Kaupat prkl. Uih, ei ollut ihan näin tarkoitus. Oli vain tarkoitus sanoa että yksveet on yksveet, pieniä kun mitkä. Toivon silti, että pääset jumppaan.
VastaaPoistaEikun lohduttaa lohduttaa. Täällä alkaa niin epäillä omaa järkeään. Ja vielä enemmän Susi on alkanut vielä selvemmin epäillä mun järkeä. Mutta mun mielestä se kuulosti siltä kuin joku ymmärryksen palikka olisi loksahtanut paikalleen, kun kerroin sille, että teidän lapset ok reagoineet ihan samoin. (Tosin se muutamaa tuntia myöhemmin loihe lausumaan, että meidän on "saatava Myy itsenäistymään meistä". Ihan varmasti joo, aikanaan.)
PoistaVoin vaan kuvitella, miten paljon järjestettävää on kodin rakentamisessa nollasta, kun tässä muutetaan-takaisin-kalustettuna-pois-vuokrattuun-vanhaan-kotiin -ratkaisussakin on ollut satatuhatta järjestettävää asiaa, joihin en yhtään ollut osannut varautua.
Halauksia ja tsemppilöitä!
Lapset ovat niin erilaisia. Meidan kumpaakaan lasta ei olisi voinut jattaa lapsiparkkiin yksi vuotiaana. Paivahoitoon totutteleminen kesti viikkokausia ja ehka noin 3-4 v asti ainoastaan jollain tapaa tutun hoitajan luo jattaminen sujui ilman suurta surua. Ja jos se lohduttaa, meilla mies on ollut sita mielta, etta ma olen ollut vaan liian hellamielinen.
VastaaPoistaSun aiempaan postaukseen sanoisin lohdutukseksi, etta kylla niiden "eta"isovanhempien kanssakin voi muodostua tosi laheinen suhde. Nytkin kun tytot ovat jo 10 v ja 13 v, he haluavat menna kesaisin Suomeen (ovat siella joka kesa 4-6 viikkoa). Vanhempani sattuvat olemaan juuri nyt taalla (arkea pelastamassa, kun duunit ja duunimatkat kaatuivat kaikki paalle tassa kuussa) ja kova Afrikan tahti skaba on juuri tuossa meneillaan!
Parempaa jatkoa toivoo,
Sanni Kanadasta
Kiitos Sanni. Kuulostaa lohduttavalta. Mä luulen, että yksi syy tähän mun hämmennyksen suuruuteen on, että Myy on muuten niin superreipas, sosiaalinen ja peloton. Että kun se ei sitten - Sarin termillä - pikku töpöttäjänä heti pärjääkään ilman meitä, olen suht helppoa riistaa miehelle ja yleiselle paikalliselle mielipiteelle, joiden mukaan pärjäämään on vain karaistava.
PoistaJa superlohduttava tuo etäisovanhemmat-juttu!
Tulin vielä lisäämään pari juttua muttei tarvinnut koska Sanni Kanadasta oli ne jo kirjoittanut. Juurikin noin on mennyt myös meillä. Paitsi että lapsiparkkiin ei jää vieläkään..
VastaaPoistaPäästäispä taas live-yhteyksiin. Tulkaa käymään täällä!
PoistaNo olisi kyllä upeaa tulla! Tää varmaan riippuu eniten siitä kauan olette. Sun puolesta en toivo vuosia ja vuosia.
PoistaOn 1v pieni ja luota siihen, että olet oikeilla jäljillä! Täällä Brysselissä jotkut belgialaiset kyselee, että eikö meidän puoli-vuotias ole vielä crèchessä eli päiväkodissa ja joskus mulle tulee sellainen anteeksipyytelevä olo, että joo tämä on sellainen mammanpoika tämä meidän vauva kunnes muistan, että ei puolivuotiaat kaikkialla ole tosiaankaan vielä päiväkodissa. Tsemppiä kaikkeen!
VastaaPoistaJoo, nimenomaan tuo anteeksipyytävä olo! Sitten olen itselleni raivoissani, että olen suostunut tuntemaan sitä, enkä pysynyt sisäisesti varmana ja tyynenä. Oikeastihan sitä on tilivelvollinen vain lapselleen, lapsen toiselle vanhemnalle ja itselleen.
PoistaJa aloinkin juuri ennen tämän kommenttisi saapumista lukemaan sun blogia. Tsempit Kairoon!
Voisko sen hoitotädin kotoa raahata sinne Myytä kaitsemaan kun olet uimassa? Olisihan ihanaa kun te molemmat saisitte nauttia hetken.
VastaaPoistaEikun se just nimenomaan on kiellettyä. Ja ihan ymmärrettävää tietysti - huone ei ole suuren suuri.
PoistaMuut on jo puhuneet viisaita, joten hymistelen taustalla.
VastaaPoistaHym hym.
PoistaKiitos vielä yhteisesti kaikille kommenteista. Näiden lukemisesta on oikeasti apua.
VastaaPoistaTilannepäivitys: Päätin jatkaa lapsiparkkiharjoittelua. Olen epätoivoisesti liikunnan ja rentoutumisen tarpeessa. Lisäksi olen ihan varma (kerrankin jostain) että Myyn on hyvä saada päiviinsä jotain muuta sisältöä kuin hoitajan kanssa yksin kotona oleminen.
Lapsiparkin kaksi tätiä (on niitä siellä sittenkin aina kaksi - ja vieläpä samat kaksi) ovat rauhoittavia. Mulle siis. Toivottavasti myös Myylle. Olen ilmoittautunut heidän oppilaakseen ja pyytänyt kertomaan, jos alkaa vaikuttaa siltä, että ollaan ainakin toistaiseksi toivoton tapaus. Heidän suosituksensa mukaan eilinen meni näin: Leikittiin ensin yhdessä, sitten sanoin selkeästi heipat Myylle, joka hätääntyi, mutta rauhoittui pian, ja touhotti tyytyväisenä noin vartin, kunnes yhden toisen lapsen tummatukkainen äiti tuli ovelle hakemaan lastaan. Siinä vaiheessa olin suoraan leikkihuoneen yläpuolella sijaitsevassa soutulaitteessa, ja sydän meinasi pakahtua, kun kuulin hätääntyneen itkun. Onnistuin kuitenkin hillitsemään itseni siihen saakka, kun mua 10 minuuttia myöhemmin kuulutettiin paikalle. Myy rauhoittui tosi nopeasti, ja leikittiin vielä reilu vartti huoneessa. Koko loppuviikko on määrä mennä takaisin suunnilleen samoihin aikoihin.
Yritin jo eilen kommentoida, mutta teksi hävisi jonnekin. En ole ihan kaikkia kommentteja lukenut keskittyneesti, joten varmaan toistelen samoja asioita kuin muutkin...Tuntuu vaan niin kurjalle sun puolesta, että on pakko kommentoida. Ja ihan kamalalle tuntuu ajatus, että yksivuotiaan pitäisi jotenkin olla itsenäinen. Joku asiasta enemmän tietävä lohdutti meitä Operaattorin päiväkodin alkukaameudessa, että näin pienten lasten on luonnollista ajatella, että vain äidin ja isän kanssa on turvallista ja sitten vähitellen laajentaa luotettujen aikuisten joukkoa. Varmaan tässäkin on lasten luonteesta riippuvia pokkeuksia, mutta mua se lohdutti.
VastaaPoistaMinusta on tosi rohkeaa, että jaksat ja uskallat noin määrätietoisesti järjestää Myyn hoitoa. Itse en ole uskaltanut vielä kokeilla kertaakaan jättää Operaattoria kuntokeskuksen lapsiparkkiin, vaikka siellä kuulemma "3 kuukautisetkin viihtyvät erinomaisesti". Sen sijaan on ollut ihanaa huomata, että viimeisen puolen vuoden aikana Operaattorin luottamusta nauttivien aikuisten joukko on kasvanut kattamaan vanhempien lisäksi isovanhemmat (erityisesti mummun), päiväkodin hoitajat ja kaksi lähellä asuvaa muuta äitiä ja isää.
Yhdet isovanhemmista tosin edeleen loukkaantuvat siitä, että väsymyksen ja hädän keskellä vain äiti kelpaa. Heidän ajatusmaailmansa äidin ja lapsen suhteesta muutenkin tuntuu edustavan monelta osin tuota siellä edelleen vallassa olevaa ajatusmallia, ja se oli eiryisesti vauvavuonna ihan kamalan ahdistavaa.
Mutta siis ihan varmasti Myykin oppii luottamaan muihinkin aikuisiin ajan ja tottumisen kanssa. Agentti ja Operaattori ovat kuitenkin vielä tosi pieniä, vaikka kovin pontevia.
Haleja,
Siiri
Niinpä, pontevat pikkuserkukset. Luin viime yönä eroahdistusta käsitteleviä nettilinkkejä, ja niiden perusteella mun alkoi vaikuttaa siltä, agentti myy on itse asiassa yksveeksi aika itsenäinen. (Eli tutussa ympäristössä kotona touhuilee mielellään itsekseen meitä näkemättä.)
PoistaMä en muuten ollut tajunnut, että Operaattorin päiväkodin aloitus oli kamala - luulin että se meni hyvin! Varmaan siksi, että siinä vaiheessa oli jo alkanut mennä hyvin, kun puhuttiin asiasta ekaa kertaa.
Ja kierolla tavalla lohduttavaa, että kasvatuksen kulttuurieroihin törmätäkseen ei tarvitse hankkia ulkomaalaista kumppania.
Meillä yks vee oli alkuun kauppareissujen ajan nannyn kanssa ja jossain vaiheessa uskalsin jo salillekin tunniksi. Sen pidempiä aikoja en alkuun testannut millaista eroahdistusta kumpikaan meistä kokee. Monet Suomessa ihmetteli, miten tytär aloitti kerhon ( neljä tuntia päivässä) vasta vähän ennen kuin täytti neljä. Ei ollut tarvetta aikaisemmin laittaa lasta päiväksi mihinkään jemmaan koska itse olin kotona. Tuossa vaiheessa hiekkalaatikon kaverit alkoivat olla jo niin pientä sorttia, että alkoi tuntua oikealta vaihtoehdolta. Mutta siihen saakka oltiin kuin paita ja peppu. Ja senkin jälkeen. Nimin. IHANAA, TYTTÄRENI ALOITTAA ENSI VIIKOLLA PÄIVÄKODIN:)
VastaaPoistaHatunnosto! Olen tässä lyhyen äitiysuran aikana alkanut ymmärtää, ettei olekaan ihan itsestäänselvää, että lapsen kanssa kotona olisi pelkästään tai enimmäkseen ihanaa, vaan se vaatii ihan omanlaista kärsivällisyyttä ja asennetta. Hyvää suoalaisen päiväkotielämän alkua teille molemmille! Nyt kiireesti jotain superrentouttavaa uuden kodin yksin haltuunottoa ennen kuin kakkonen saapuu.
Poistavoih, en lukenut edellisiä kommentteja, mutta varmasti siellä on jo kaikki todenneet että yksvee todellakin on vielä pieni ja tarvitsee paljon vanhempiaan, sanoisivat pöhköt maailmalla mitä tahansa. luonnollinen vieroittuminen äidistä ja rinnasta on oikeasti vasta 2,5-4 vuotiaana, joka kuulostaa suomalaistenkin korvaan hullulta... eli tsemppiä siulle! minä oon taistellut voimakastahtoisen, herkän ja rintariippuvaisen lapseni kanssa nyt kohta 2,5 vuotta.. edelleen nukumme vierekkäin ja tissi on mukana kuvioissa, mutta vähitellen hän on myös oppinut olemaan ilman minua ja tykkää olla päiväkodissa vaikka ikävä onkin välillä kova. kannattaa jatkaa harjottelua kuntosalilla, kyllä se pikkuinen vähitellen tottuu ja alkaa tykkäämään kun ympäristö ja ihmiset tulevat tutuiksi.. ei välttämättä viikossa, mutta vähitellen!
VastaaPoistaKiitos tsempeistä Eveliina. Voimakastahtoinen tapaus täälläkin, saa nähdä miten tää meidän elämä tästä lähtee mukautumaan.
PoistaMun vauva nukku suomessa omassa sängyssä ja söi ehkä kerran yössä. Mun taapero ei Sambiassa suostu nukkumaan omassa sängyssä vaan meidän välissä ja syö monta kertaa (minkä haluan kyllä loppuvan). Mun kaveri sano ihanasti että kukapa sitä yksin haluais nukkua ja onneksi miehestä on mukava jakaa sänky myös Koon kaa. En tajunnu että kirjoitat vielä blogia. Nyt hirveästi vielä luettavaa!
VastaaPoistaMun vauva nukku suomessa omassa sängyssä ja söi ehkä kerran yössä. Mun taapero ei Sambiassa suostu nukkumaan omassa sängyssä vaan meidän välissä ja syö monta kertaa (minkä haluan kyllä loppuvan). Mun kaveri sano ihanasti että kukapa sitä yksin haluais nukkua ja onneksi miehestä on mukava jakaa sänky myös Koon kaa. En tajunnu että kirjoitat vielä blogia. Nyt hirveästi vielä luettavaa!
VastaaPoistaKukkuu! Ikävä! Joo, en mäkään haluaisi nukkua yksin, jos olisin Myy. Tai kukaan muukaan vauva.
PoistaMekin ollaan ihan vaan omalla vaistolla menty ja sen seurauksena nukun nyt 8 kuukautisen vauvan ja 3 vuotiaan valissa ja isa nukkuu lasten huoneessa viisivuotiaan kanssa. :D
VastaaPoistaJotkut pyorittelee paataan, mutta toisaalta tosi moni tekee jotakin vastaavaakin, ainakin vauva-ajan.. Mun ystaviin ja tuttaviin on osunut tosi vahan heita, joiden mielesta vauvan pitaa heti oppia nukkumaan yksin. Meille tama sopii ja me ollaan jo aikoja sitten todellakin totuttu tahan. Mies ei ole alkujaan ollut ehka talla kannalla, mutta ekasta vauvasta lahtien hankin on todennut taman olevan lasten parhaaksi. Han itsekin rakastaa nykyaan sita, etta saa niin paljon laheisyytta lapsien kanssa oisin kun tekee paljon toita ja on paljon pois kotoa paivaseltaan. Makin aina sanon muille, etta tykkaisitko itse mieluummin nukkua yksin vai rakastamasi ihmisen vieressa. Vastaus on aika helppo. Ja tiedoksi, etta tuo viisivuotias ei enaa kylla 'tarvitsisi' isaa samaan huoneeseen nukkumaan, mutta nyt just iskalle ei edes olisi muuta paikkaa.. :D Se aika tulee sitten itsestaan kun lapsi on valmis omaan huoneeseen ja se voi vaihdella paljon lapsesta riippuen.
Joo, ja lisata piti ettei meilla olisi onnisunut lapsiparkki yksivuotiaana kummankaan isomman lapsen kanssa kovinkaan helposti. Sori, en halua latistaa.. Sanoisin vaan, etta on aika normaalia jos totutteluun menee aikaa. Yksivuotias on mun mielesta pahassa iassa silla yleensa silloin eroahdistus iskee niin lujaa. Mun lapset on olleet kaikki aika helppoja jattaa muiden huomaan noin 8-9 kuukauden ikaan saakka ja siita hiljalleen tilanne on muuttunut niin, etta lopulta itketaan kylpparin oven takana kun aiti kay suihkussa eika ole heti ja koko ajan nakyvilla. Mun kokemuksen mukaan mikaan 'itsenaistaminen' ei toimi varsinkaan silloin kun on oikein eroahdistusta. Silloin pitaa vaan purra hammasta ja jaksaa antaa toiselle niin paljon huomiota ja sylia kuin vaan pystyy. Se palkitsee (mun oman kokemuksen ja kasityksen mukaan) silla, etta lapsesta kuoriutuu lopulta aika luottavainen ja 'itsenainen' tapaus (vaikka tietty lapsissa on myos luonne- ja temperamenttierojakin). Tsemppia ja toivottavasti homma alkaa sujumaan!
VastaaPoista