keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Uusia sanoja ja parempia unia

Olin Myyn kanssa viisi viikkoa Euroopassa: Malmössä opiskelemassa, Malagassa mummin ja isoisän luona ja lopuksi Helsingissä kavereita moikkaamassa. Palasimme Macholandiaan reilu viikko sitten.
 
Olin melkein varma, että Myy (1,5v) unohtaa Suden. Ei unohtanut. Daddylle piti soittaa aina, kun puhelin oli näköpiirissä (kiitos Whatsap), ja kotiin palattuamme rakkaus on palanut valtaisalla liekillä.

Olin varma, että Myy alkaa käyttää ainakin joitakin suomen kielen sanoja. Ei alkanut. Kolmannella matkaviikolla hän alkoi sanoa more, neljännellä nice ja viidennellä cheerio. Syytän Postman Patia. (Kuka lie antaa lapsen tuijottaa talkkaria 15 sentin etäisyydeltä kaiket päivät.)

Viidennellä viikolla sanavarastoon tuli myös mai, mai, MAI, joka esiintyy vain kiihtyvissä kolmen sarjoissa ja vaikuttaisi olevan varattu rintojeni takomiseen merkityksessä minun minun MINUN.

Vaikka mulla on maailman avuliaimmat vanhemmat ja kaverit, oli aika raskasta olla ainoa saatavilla oleva vanhempi. Varsinkin imetyshulinoinnin kanssa olin tulla hulluksi. Partaalla käynnistä oli se hyöty, että kotiin palattuamme sain vihdoin päätettyä, että meidän on siirrettävä Myy omaan sänkyyn nukkumaan. Toteutus oli ihmeen helppo, ja nykytila näyttää tyydyttävän paitsi meitä vanhempia myös tissibaarin asiakasta. Tarjoilu alkaa aamulla ja loppuu juuri ennen nukkumaanmenoa. Toistaiseksi vielä näin.

Olen alkanut vasta nyt tajuta, että olen ihan törkeen väsynyt. Luulisin nukkuneeni puolentoista vuoden ajan noin neljä tuntia yössä. Mielestäni olen aina selvinnyt vähemmällä unella kuin ihmiset keskimäärin, mutta tämä ei nyt kumminkaan ole riittänyt.

Yksi vaikeimmin opittavista asioista  äitiydessä on ollut, etten pysty saamaan aikaan yhtä paljon kuin ennen. Töiden kanssa siis. Aikaa on vähemmän ja pää hitaampi.

Ei niin että olisin saanut mitään aikaan työn ulkopuolisessa elämässä. Paitsi Myyn kanssa olemista. Susi on lähes jatkuvassa illallis- ja kauppavuorossa, eikä meillä ole ikinä käsi- ja kasvopyyhkeitä vessassa, koska en saa laitettua sinne sellaisia, enkä edes pyydettyä Nanny H:ta laittamaan.

Ja ettei syntyisi väärää kuvaa: Myyn kanssa oleminen ei useimmiten ole harmonista nuuskuttelua tai iänmukaista viriketoimintaa, vaan ennemminkin eriasteista nahistelua, lojumista ja tietotekniikan rinnakkaiskäyttöä.

Äitinä oleminen on silti mielettömän ihanaa. Yritin matkalla yhtenä iltapäivänä tehdä tilannekartoitusta: Miten menee ja pitäiskö jollekin asialle tehdä jotain? En jaksanut ajatella loppuun. Tämä lapsi, tämä ihminen, on olemassa. Ainakin toistaiseksi se saa ihan kaiken muun tuntumaan toissijaiselta.

3 kommenttia:

  1. Meidan toinen lapsi ei puhunut oikeastaan yhtaan SUomea ennen kuin oli 2,5 v. Ma olin siita aika hajalla, onhan meidan kotikieli suomi ja musta oli kauheaa, kun lapsi nimenomaan kilui "my" ja no" joka valiin. Onneksi se sitten alkoi vahan puhua suomeksikin jossain vaiheessa :D

    Mita toita sa nyt sit teet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli hyvä kuulla. Joskus nääs voivottelen itsekseni, että olis parempi (suomen)kielellisesti, jos meidän kaikkien kotikieli olis suomi.

      Teen sekalaisia viestinnän freetöitä tänne ja Suomeen. Ajattelin itse asiassa alkaa pitää niistä ammatillista blogia, mutta sitten tajusin, etten mitenkään voi, koska tekisi kuitenkin mieli puhua suu puhtaaksi 😊

      Poista
  2. Jee, sä kirjoitat taas tänne! Komppaan tota, miten vaikeeta on hyväksyä miten aikaavievää äitiys on. Olispas kiva jos itse pärjäisi neljän tunnin yöunilla. Terkut sinne!

    VastaaPoista