Sorke, alkaa olla vauvapainotteista.
Tai taaperopainotteista. Tai mikä tää Myyn ikä nyt on, juokseva 13-kuinen. Ja alkaa ehkä näkyä, etten ole lähellä hyvä sisar -verkostoja. (Tämä ristiriitaista, sillä Suomessa ollessakin huolitiedusteluni kulkivat enimmäkseen Facebookikn messengerin välityksellä - niin kuin niitä olisi jotenkin eri asia lähetellä täältä, mutta ei vaan tule yhtä helposti läheteltyä.)
Pitääkö uskoa jos mies sanoo "she's just testing us"?
Musta tää vauvojen testailu kuulostaa urbaanilegendalta. Loppukaneettina oli "trust me, i've been here before". Sama mies olis pitänyt unikoulun viisiviikkoiselle "koska on vaan pakko". Musta tuntuu, että sudenpentujen (20 ja 18 vee) lapsuus eskariin saakka on Suden päässä yhtä pötköä, enkä osaa ottaa tosissani pötköstä kumpuavia "trust me" -juttuja, kun en tiedä, missä kohti aikajanaa ollaan menossa.
Joo, uskon ettei lapsella aina ole kuolemanhätä, kun se itkee. Mutta "she's just testing us" kuulostaa Julmia Juoniselta.
Oman paikan etsimistä. Paluumuutto Suomeen kokeiltu. Toistaiseksi takaisin eteläisessä Afrikassa.
Oma vauvani vasta potkii mahassa ja odottaa ulospääsyä, joten ei mitään hajua :) En silti malta olla kommentoimatta :)
VastaaPoistaNäin äitiyslomalaisena olen lukenut erilaisia lastenkasvatuskirjoja. Nyt luen kirjaa nimeltä Heart to heart parenting. Tuon kirjan mukaan vauvan tarpeisiin ja itkuun pitää vastata aina. Ja taaperosta eteenpäin on erityisen tärkeää sanoa kyllä lapsen tunteille vaikka sanoisikin ei jollekin tietylle vaatimukselle. Eli lapsen tunteiden kuuntelu ja niissä lohduttaminen on tärkeää, vaikka ei antaisikaan periksi itse asiassa.
Tuo kyseinen kirja on nimensä mukainen ja ohjaa hyvin pehmeiden kasvatusmenetelmien pariin. Tuossa on hyvää asiaa paljon, mutta luultavasti tällaisia kirjaohjeita jokaisen täytyy lukea omien suodattimien kanssa ja miettiä mikä itselle sopii.
Itselläni ei ole tosiaan mitään kokemusta asiasta, joten mielenkiinnolla odotan muiden kommentteja kysymykseesi :)
Minullakin on tuo kirja ja palaan siihen aina välillä, kun alkaa epäilyttää oma järjenjuoksu. Tykkään siitä kovin, esikoisen odotusaikana luin paljon erilaisia kirjoja ja tuo heart to heart parenting erottui joukosta. Se lempeästi ohjaa vanhempia luottamaan ja löytämään sen oman tavan ja äänen toimia.
PoistaHeart to Heart Parenting meni ostoslistalle.
PoistaOmasta kokemuksesta sanoisin, ettei yksivuotiaat vielä paljon testaile - ehkä lähempänä kahta?
VastaaPoistaMusta tuntuu, että aikoinaan kävin mieheni kanssa vähän vastaavia keskusteluja itsenäistymisestä ja testailusta. Meinasi järki mennä välillä kun ihmettelin kumpi meistä on oikeassa! Mutta luotin vaistoihini jotka ohjaa mua menemään pitkälti lasten tahtiin. Nyt kolmannen kohdalla ei enää tarvitse keskustella eikä varsinkaan kiistellä: kaksivuotiaamme nukkuu pinnasängyssään ihan meidän sängyn vieressä, ja mies on ehkä vielä muakin vahvemmin sillä kannalla, että tyttö siirtyy omilleen nukkumaan joskus hamassa tulevaisuudessa ja menee vasta lähemmäs nelivuotiaana päiväkotiin/kouluun.
Isompien lasten kanssa otettiin mun vaistojeni varassa vastaavalla tavalla hissukseen ja tätä nykyä meidän viisi- ja seitsenvuotiaat nukkuu omissa sängyissään omassa huoneessaan (jos yöllä pelottaa niin joskus menevät sisaruksen viereen) ja ovat reippaita koululaisia. Ja ovat nukkuneet omillaan ja käyneet koulua molemmat siis jo useamman vuoden. Uskon, että mitä enemmän pieni lapsi saa turvaa ja läheisyyttä, sen reippaammin ja rohkeammin uskaltaa lähteä ennen pitkää rakentamaan omaa elämäänsä ja itsenäistyä kaikin puolin, ja ihan lupaavalta näyttää siinä suhteessa nämä omat empiiriset kokeilutkin :)
Kiitos Kata! Tämä tuli tarpeeseen, en vain koskaan ehtinyt kiittämään, kun blogieläminen jäi.
PoistaJa kas, nyt Myy on 1,5, ja nyt hää selvästi välillä testaa toisin kuin marraskuussa. Eron huomaa kyllä.
Mäkin uskon vaistoihin eli kai siis siihen mikä tuntuu hyvältä. Ja en usko, että se, että ekan kanssa unikouluyritykset jäi tuloksettomiksi oli siitä kiinni, että se testasi. Enemmänkin just siitä, että en pystynyt kuunnella sitä huutoa, joka kuulosti oikeasti hätääntyneeltä liian kauan eli olisi tuntunut vaistonvastaiselta jatkaa sitä.
VastaaPoistaJa jotenkin olen ollut huomaavinani tokan kanssa, että se että ei oikeastaan edes yritä mitään, onkin lopulta joskus helpointa..kun tekee vaan mikä hyvältä ja helpoimmalta tuntuu. Mutta kyllä mä silti toivoisin saavani jostain tarmoa kokeillakseni jotain jolla olisi potentiaalia lopettaa yöheräilyt :)
Moi Ansku, hiukan viiveellä vastailen näihin :-)
PoistaVieläkö teillä yöheräillään? Myy muutti 2 yötä sitten omaan sänkyyn metrin päähän meistä, ja se on mennyt yllättävän hyvin. Huomasin samalla, että tuo "kuulosti oikeasti hätääntyneeltä" on just se määre, jonka takia nyt pystyn tekemään tämän siirron, vaikka ajatus tästä tuntui aiemmin tosi pahalta. Nyt ensimmäistä unipätkää edeltävä alkuitku kuulostaa raivolta, ei hätäännykseltä.