Muutoksia (?)

Onpa tää aktivoituminen vaikeaa. Nyt ehkä saan kirjoitettua jotain. Kännykällä, sängyssä, just ennen kuin kuukahdan.

Yhtenä iltana samanlaisessa tilanteessa luin tämän blogin alusta loppuun. Noh. Olen ajatellut outoja ihan lähimenneisyydessä.

En esimerkiksi osaa enää / nyt ajatella, että muutettaisiin johonkin kolmanteen maahan. Näissä kahdessa on tarpeeksi handlattavaa.

Ja miten me pystyttiin hengittämään meidän 43,6 neliössä Helsingissä?

Ja samanaikainen kahdessa maassa asuminen. Musta tuntuu, ettei musta ole siihen. Menen Myyn kanssa vielä kesäkuun alusta kolmeksi kuukaudeksi Suomeen, mutta sitten luuhaamisen on loputtava. Tarvitsen arkea Suden kanssa ja tarvitsen jonkinlaista asettumista.

Ehkä ennen kaikkea: Mun on niin selvästi parempi olla täällä kuin Suden Suomessa, että tuntuu ihan mahdottomalta, että me muutettaisiin ikinä takaisin - paitsi jos Myyn paras tai mun henkinen hyvinvointi vaatisi sitä.

Ja olen yhä niin työn kyllästämä, että menee varmaan vielä jokin aika ennen kuin osaan tosissani välittää siitä, missä olen.

Aurinko ja lämpö eivät ole ainakaan pahaksi tässä yhtälössä.

Uusia sanoja ja parempia unia

Olin Myyn kanssa viisi viikkoa Euroopassa: Malmössä opiskelemassa, Malagassa mummin ja isoisän luona ja lopuksi Helsingissä kavereita moikkaamassa. Palasimme Macholandiaan reilu viikko sitten.
 
Olin melkein varma, että Myy (1,5v) unohtaa Suden. Ei unohtanut. Daddylle piti soittaa aina, kun puhelin oli näköpiirissä (kiitos Whatsap), ja kotiin palattuamme rakkaus on palanut valtaisalla liekillä.

Olin varma, että Myy alkaa käyttää ainakin joitakin suomen kielen sanoja. Ei alkanut. Kolmannella matkaviikolla hän alkoi sanoa more, neljännellä nice ja viidennellä cheerio. Syytän Postman Patia. (Kuka lie antaa lapsen tuijottaa talkkaria 15 sentin etäisyydeltä kaiket päivät.)

Viidennellä viikolla sanavarastoon tuli myös mai, mai, MAI, joka esiintyy vain kiihtyvissä kolmen sarjoissa ja vaikuttaisi olevan varattu rintojeni takomiseen merkityksessä minun minun MINUN.

Vaikka mulla on maailman avuliaimmat vanhemmat ja kaverit, oli aika raskasta olla ainoa saatavilla oleva vanhempi. Varsinkin imetyshulinoinnin kanssa olin tulla hulluksi. Partaalla käynnistä oli se hyöty, että kotiin palattuamme sain vihdoin päätettyä, että meidän on siirrettävä Myy omaan sänkyyn nukkumaan. Toteutus oli ihmeen helppo, ja nykytila näyttää tyydyttävän paitsi meitä vanhempia myös tissibaarin asiakasta. Tarjoilu alkaa aamulla ja loppuu juuri ennen nukkumaanmenoa. Toistaiseksi vielä näin.

Olen alkanut vasta nyt tajuta, että olen ihan törkeen väsynyt. Luulisin nukkuneeni puolentoista vuoden ajan noin neljä tuntia yössä. Mielestäni olen aina selvinnyt vähemmällä unella kuin ihmiset keskimäärin, mutta tämä ei nyt kumminkaan ole riittänyt.

Yksi vaikeimmin opittavista asioista  äitiydessä on ollut, etten pysty saamaan aikaan yhtä paljon kuin ennen. Töiden kanssa siis. Aikaa on vähemmän ja pää hitaampi.

Ei niin että olisin saanut mitään aikaan työn ulkopuolisessa elämässä. Paitsi Myyn kanssa olemista. Susi on lähes jatkuvassa illallis- ja kauppavuorossa, eikä meillä ole ikinä käsi- ja kasvopyyhkeitä vessassa, koska en saa laitettua sinne sellaisia, enkä edes pyydettyä Nanny H:ta laittamaan.

Ja ettei syntyisi väärää kuvaa: Myyn kanssa oleminen ei useimmiten ole harmonista nuuskuttelua tai iänmukaista viriketoimintaa, vaan ennemminkin eriasteista nahistelua, lojumista ja tietotekniikan rinnakkaiskäyttöä.

Äitinä oleminen on silti mielettömän ihanaa. Yritin matkalla yhtenä iltapäivänä tehdä tilannekartoitusta: Miten menee ja pitäiskö jollekin asialle tehdä jotain? En jaksanut ajatella loppuun. Tämä lapsi, tämä ihminen, on olemassa. Ainakin toistaiseksi se saa ihan kaiken muun tuntumaan toissijaiselta.

Tänne kuuluu ihan hyvää

Huomenta, täällä Machocapital.

Kolme asiaa, jotka kuvaavat edellisen blogipäivityksen ja tämän aamun välistä aikaa: 

1. Täällä oleminen on tuntunut hyvältä.
2. Olen tehnyt liikaa töitä. 
3. Olen epäillyt kohdan 1 johtuvan osittain kohdasta 2.

Seuraavaksi haluan tehdä vähemmän töitä ja elää enemmän. Koitan aktivoitua myös täällä blogissa. Yllättävän hankalalta tosin tuntuu kirjoittamisen aloittaminen.  

Saatan herätä henkiin

Huhuu. Onko siellä enää ketään? Saatan olla heräämässä henkiin!

Onko suomalaisissa vessanpöntöissä hana?

Myy tekee poskihampaita ja on kuumeessa. Se näyttää tarkoittavan, että makaan koko sunnnuntain imetysasennossa. Aioin kirjoittaa jotain, mutta löysinkin tämän pari viikkoa vanhan julkaisemattoman tekstin. Ilokseni voin raportoida, että ilmapiiri on parantunut tästä noin 400-kertaisesti.

Me ollaan riidelty tosi paljon siitä saakka kun tultiin tänne. Tänä aamuna:

Vessanpönttö kieltäytyy huuhtelemasta. Olen juuri toimittanut sinne kakkosen. Asia vaatii mielestäni nopeaa toimintaa, sillä Susi on lähdössä ulos koko päiväksi. Hän tietää pöntöistä, minä en.

"Hey (virhe) toilet doesn't flush", sanon Sudelle, joka seisoo keittiössä ja Myy sylisään ja koittaa välttyä sotkemasta kauluspaitaansa kaurapuuroon.

Susi ei kuule, sillä Myy huutaa hänen korvaansa. Toistan lauseen, joka on tarkoitettu mitä mä teen -kysymykseksi, mutta ymmärretään tee jotain nyt heti -käskyksi. 

Susi näyttää siltä kuin olisin maailman suurin idiootti. "Well, just open the tap."

Ai niin, pönttöön menevässä putkessa on hana. Tiedän sen siksi, että se meni rikki monta vuotta sitten. Löysin silloin Suden vessan lattialta tukkimasta vuotoa kaksin käsin. Sen jälkeen hän vaihtoi hanan ei-kiinalaiseen tuotantoon. (Olen vakuuttunut, että Kiinassa on kokonaan omat tuotantolinjansa Afrikkaan lähetettävälle skeidalaadulle.)

Menen vessaan, käännän hanaa. Alan miettiä, voinko vetää jo nyt, vai pitääkö odottaa, että säiliö täyttyy.

Menen takaisin keittiöön. "Can I flush now or must I wait?" Jostain syystä Susi ei ymmärrä, mitä tarkoitan. Seuraa kireä "keskustelu", jossa toistellaan sanoja hana ja vetää ja sitähän mä just kysyin.

Susi marssii vessaan Myy sylissään ja alkaa kolistella säiliön kantta.

Käyttäydyn kuulemma kuin uusavuton. En tajua, että jos vessa ei vedä, syy on hanassa, jonka mies on sulkenut yön aikana, koska vessa lorisi. Lisäksi olen kieltäytynyt ajamasta autoa, jossa ei ole turvavöitä.

Omasta mielestäni käyttäydyn kuin ihminen, joka on elänyt suurimman osan elämästään maissa, joissa vessanpöntöt toimivat ja kaikki käyttävät turvavöitä.

Ja osaan sitä paitsi korjata vessanpöntön. Jos vetomekanismi ei toimi, nostetaan kansi ja tarkistetaan onko se yksi metalliosa irronnut siitä yhdestä muoviosasta. En muista, missä olen oppinut tämän, varmaan pohjolan kehitysmaassa Tanskassa.

 

Minkä ikäisenä lapsi testaa?

Sorke, alkaa olla vauvapainotteista.

Tai taaperopainotteista. Tai mikä tää Myyn ikä nyt on, juokseva 13-kuinen. Ja alkaa ehkä näkyä, etten ole lähellä hyvä sisar -verkostoja. (Tämä ristiriitaista, sillä Suomessa ollessakin huolitiedusteluni kulkivat enimmäkseen Facebookikn messengerin välityksellä - niin kuin niitä olisi jotenkin eri asia lähetellä täältä, mutta ei vaan tule yhtä helposti läheteltyä.)

Pitääkö uskoa jos mies sanoo "she's just testing us"?

Musta tää vauvojen testailu kuulostaa urbaanilegendalta. Loppukaneettina oli "trust me, i've been here before". Sama mies olis pitänyt unikoulun viisiviikkoiselle "koska on vaan pakko". Musta tuntuu, että sudenpentujen (20 ja 18 vee) lapsuus eskariin saakka on Suden päässä yhtä pötköä, enkä osaa ottaa tosissani pötköstä kumpuavia "trust me" -juttuja, kun en tiedä, missä kohti aikajanaa ollaan menossa.

Joo, uskon ettei lapsella aina ole kuolemanhätä, kun se itkee. Mutta "she's just testing us" kuulostaa Julmia Juoniselta.

Entä voiko tää yövieroitusajatus toimia?

Olisin halunnut lopettaa yöllä imettämisen Suomessa. Ja totuttaaa Myyn omaan sänkyyn. Niin varhaisessa vaiheessa, että oma sänky olisi tänne tultaessa ollut jo rutiini. Sitten tuli joku flunssa. Ja sitten olikin jo myöhäistä. Myy nukkuu yhä meidän välissä.

Helsingissä meillä oli laivan kokoinen sänky (kolme 80cm leveää runkopatjaa vierekkäin), täällä 160 cm. Susi sanoo, että Myy potkii häntä öisin. Anoppi voivottelee sisäänpäin. Suden kaverit hörisee ääneen: eihän se ikinä opi nukkumaan yksin.

Yöimetys on tosi vaivatonta, kun nukkuu vauvan vieressä. Olen väsynyt, mutten mielestäni sen takia, että imetän öisin.  Olen aika varma, että yöimetyksen lopettaminen veisi parin viikon ajan enemmän energiaa kuin sen jatkaminen. Enkä ole varma, onko mulla ainakaan pariin viikkoon ylimääräistä energiaa.

Mutta noin ylipäänsä. Pitäähän tää jossain vaiheessa lopettaa.

Olen ajatellut koittaa tällaista: Meillä on vierashuoneessa - tulevassa Myyn huoneessa - 120 cm leveä sänky. Viedään sänky autotalliin ja jätetään sen patja huoneen lattialle. Sitten mä muutan Myyn kanssa nukkumaan huoneeseen. Aluksi tutun kaavan mukaan: imetän uneen ja syötän yöllä. Jonkun ajan päästä lopetan syöttämisen, mutta nukun yhä vieressä. (Ehdin koittaa tätä neljä yötä Helsingissä ennen kuin tuli se flunssa, ja vaikutti lupaavalta.) Kaiken järjen mukaan lapsi jossain vaiheessa nukkuu yön läpi heräämättä syömään. Silloin feidaan itseni ovelasti takaisin aviovuoteeseen, ja niin yöimetykset on lopetettu ja omaan sänkyyn ja huoneeseen siirrytty yhdessä paketissa.

Ennusteita? Kannattaako kokeilla?