Terveisiä Helsingistä!
Yhtäkkiä sit loppu se hormoni, joka saa jaksamaan hillitöntä unen puutetta.
Aika tarkasti sanottuna lauantaina.
Oon niin poikki! Haluan nukkua ainakin viikon putkeen.
Neuvolassa (tänään) tuli itku ensimmäisestä "mites teillä menee" -kysymyksestä.
Äiti kuulemma jaksaa valvomista kehon tuottamien hormonien avulla enintään kolme kuukautta. Näin sanoi neuvolan täti nenäliinaa ojentaessaan. (Mutta haa, jaksoin kolme kuukautta ja kymmenen päivää!)
Hoito-ohjeeksi tuli Myyn pulloruokinta pumpatulla maidolla tai korvikkeella kahden yön ajan, ruokkijana Susi. Minä toiseen huoneeseen nukkumaan. Tai jos ei auta, niin nukkumaan kaverille, veljelle tai hotelliin.
Oman tulkintani mukaan tää on paitsi normaalia, myös vähän omaa tekoa. Myy nukahtaa vain kahdella tavalla: syömällä rintaa tai olemalla liikkeellä olevan liikennevälineen kyydissä (rintareppu, auto, bussi, raitiovaunu, juna, lentokone ja - yhä harvemmin - vaunut). Ja yöt me nukutaan vierekkäin.
Oltais ehkä voitu pehmeästi totutella sitä nukahtamaan muilla keinoin. Esim. syömään tuttia. (Mutta kun se ei ole siitä yhtään kiinnostunut.) Ja nukkumaan omassa sängyssä. (Mutta kun yösyöttäminen on paljon helpompaa vierekkäin nukkuessa. Ja mutta kun sen vieressä on niin ihanaa nukkua. Ja mutta kun meidän julkisivuremontti, joka... en jaksa nyt selittää.)
Yritän venyttää ohjeen täytäntöönpanoa vielä pari yötä niin, että Sudella on sentään vapaapäivä ennen (mielestäni tuhoon tuomittua) yövuoroa.
Oman paikan etsimistä. Paluumuutto Suomeen kokeiltu. Toistaiseksi takaisin eteläisessä Afrikassa.
Voi Hilkka-kulta. Kuten itsekin huomaat niin niitä muttia on vähän turhan paljon. Mutta kaikki selviää. Eikä se tutti todellakaan kaikille maistu. Ja siitäkin asiasta tulet vielä olemaan tyytyväinen kun ei tarvitse sitä vierotusta aloittaa.
VastaaPoistaIhana lukea näitä blogejasi. Jaksamista koko perheelle.
Meille olet tervetullut koska vaan!
VastaaPoistaNiin tuttua. Olen jumissa kuin vanha levy tämän aiheen kanssa sillä tyttäreni on aina pitänyt nukkumista ajan hukkana. Rakastan kehua miten väsynyt olin ensimmäiset puolitoista vuotta. Sairasta. Oli unikoulua, tassukoulua, tissikoulua, omaan sänkyyn opettamista, päiväunille opettamista, päiväunet sisällä kiitos-opettamista eikä hän koskaan helpottanut elämääni huolimalla tuttia tai tuttipulloa. Tämän tarkemmin en sitten siitä ajasta muistakaan :) Mutta kaikki tosiaan selviää, vaikka juuri sillä hetkellä haluaisi liftata ensimmäisen vastaan tulevan auton takapenkille nukkumaan.
VastaaPoistaHei Hilkka :) Mitä teille kuuluu? Toivottavasti pahin väsymys on edes hieman helpottanut, vaikkei siitä eroon varmasti pääse vielä hetkeen. Voimia toivottelen, Laura :)
VastaaPoistaTsemppiä! Vaikka nyt tuntuisi että väsymys on loputonta ja yöheräily ja imetys tauotonta, niin hups, yhtäkkiä se pötkylä onkin jo parivuotias mötikkä eikä sitä ekan vuoden tajutonta väsymystä tahdo enää edes muistaa... jaksaa jaksaa jaksaa! :)
VastaaPoista