Kukkuu

Yritän kampeutua ylös hiljaiselosta.

Edellistä postausta hallinnut hillitön väsymys jäi vain muutaman päivän mittaiseksi. Ilman neuvolan tädin suosittelemia imetyksestä vapaita lepoöitä. En oikein osaa sanoa, mitä tapahtui. Varmaan parit kunnon päiväunet ja se että Susi tajusi miten väsynyt olen.

Olen silti tosi kiitollinen lepoyöt-neuvosta. Muutama ystävä on kyseenalaistanut sen. Tai ihmetellyt, miten neuvolasta saattoi tulla heti niin radikaali ehdotus. Ensin olisi kuulemma pitänyt ehdottaa just niitä päiväunia.

Totta puhuen saattoi olla, että päiväunista kysyttiin. Meillä on vaikea nukkua päivällä, koska talossamme on ikuisesti  (eli juhannuksesta näillä näkymin maaliskuun loppuun) jatkuva julkisivuremontti. Se noudattaa jonkinlaista kidutuksen logiikkaa - sellaista, että on mahdotonta ennakoida, milloin erityisen kovaäänisiä töitä tehdään.

Päiväunimahdollisuuksista viis. Minusta on oikein, että kun neuvolaan tulee nainen, joka näyttää zombielta ja alkaa itkeä pääsytyään ovesta sisään, sille kerrotaan että vauva pärjää muutaman yön isän pulloruokinnalla. Luultavasti myös monen vähemmän dramaattisesti käyttäytyvän tapauksen olisi hyvä kuulla sama.

Suomen neuvolajärjestelmä ylipäänsä on mahtava asia. On tragikoomista, että kun sitä usein arvostellaan sen takia, ettei se tue "luonnollisia" ja "alkuperäisiä" näkökulmia äitiyteen, rivien välistä luettuna vaikuttaa siltä, että esimerkiksi Afrikassa asuisi jonkinlainen kaikkivoipainen alkuperäinen äitiys, jota nykyaika ei ole päässyt pilaamaan.

Kuulkaa: Jos voisin antaa afrikkalaisille äideille yhden lahjan, antaisin meidän neuvolaa vastaavat palvelut.  Myös keskiluokkaisille afrikkalaisille äideille, joiden äitiys on pohjoisamerikkalaisempaa kuin pohjoisamerikkalainen äitiys. Siksi olen kiitollinen, etten ole siellä nyt.

Helsingissä kaikki hyvin siis. Olen vaan hommannut kaikenlaista oman elämän hommaa. Vähän keikkatöitä, osa kiinnostavuuden vuoksi ja osa sen varmistamiseksi, että saan kotoa tehtäviä keikkatöitä syksylläkin, kun tosissani tarvitsen. Ja osallistuin yhteen englanninkieliseen dekkarikilpailuun. Ja ehdittiin tässä välissä käydä vielä uudestaan moikkaamassa Myyn isovanhempiakin (tietysti sellaisella viikolla, kun myös julkisivuremppaajat olivat lomalla).

Vähän bloggaamista haittaa myös se, että mahdolliset aiheet hajoavat liiaksi. Väestöliiton blogiin kirjoittaessa välillä ahdisti, että piti pysytellä tiukasti lapsettomuudessa. Nyt kun olisi mahdollista kirjoittaa mistä vaan, tajuan että olisi ehkä kuitenkin paras kirjoittaa vain yhdenlainen lukija mielessä - päättää onko tämä äitiblogi vai ulkosuomalaisblogi. Äitiydestä tällä kokemuksella on kyllä aika vähän sanottavaa.

Maantieteellisen sijainnin tulevaisuus edelleen yhtä iso kysymysmerkki kuin aikaisemmin. Paitsi että tapahtuu asioita, jotka saavat tajuamaan ajan kulumisen. Susi alkoi kirjoittaa lopputyötä. (Omani ei ole edistynyt.)

PS: Pahoittelen yleistystä, ameriikkalaisia ja ahrikkalaisia äitejä on tietysti moneen lähtöön niinkun eurooppalaisiakin. Ja suomalaisia.