Myymistarkoituksessa tehdyt kohderyhmäanalyysit ovat siitä mahtavia, että niiden perusteella saa kehitettyä testejä, joiden tuloksiin tuuliajolle joutuneet yksilöt voivat takertua.
Tästä YIT-rakennusyhtiön Asumisen heimot -testistä tuli mieleen, että ehkä päätös jatkosijoituspaikasta olisi ulkoistettavissa Facebookissa markkinoitaville testeille.
Tästä YIT-rakennusyhtiön Asumisen heimot -testistä tuli mieleen, että ehkä päätös jatkosijoituspaikasta olisi ulkoistettavissa Facebookissa markkinoitaville testeille.
Testistä sain selville asian, jonka olen tiennyt jo pitkään: tarvitsen kodin.
Heimoni on Pesänrakentaja.
Meille pesänrakentajille on tärkeää "turvallinen ja muokattava perheen koti", ja me olemme "valmiita panostamaan siihen". Näin: "Selaat sisustuslehtiä ja tiedät, millaisia ovat uusimmat sohvatrendit. Ja se näkyy myös kodissasi."
Aivan! Mulla on Macholandian-kodissa kahdesta 80-senttisestä puusängystä ja niihin sopivista vaahtomuovipatjoista rakennettu divaanisohva. Myös selkänojat olivat alunperin vaahtomuovia. Tiedättekö, miltä semmoinen sohva näyttää? Ihan kamalalta. Alkoi itkettää, kun näin sen ekan kerran. Sen teettäminen tuli loppujen lopuksi maksamaan melkein yhtä paljon kuin jos olisin ostanut sohvan, johon olin iskenyt silmäni paikallisella Vepsäläisellä, eli Weylandtsissa. Mutta kun luulin, ettei tulisi. Ja kaupasta en raaskinut ostaa, kun en tiennyt miten pitkään sohvan kanssa vietän.
Ei auttanut kuin pungertaa vaahtomuovimötikät ulos selkänojien päällisistä (onneksi olin teettänyt niihin kalliit vetoketjut) ja laittaa tilalle kaikki talosta löytyvät untuvatyynyt ja -peitot. Tuli vähän paremman näköinen, mutta ei lähellekään sellainen, mitä olin lehdissä ihaillut.
Täällä Helsingissä on vähän samantapaisia virityksiä. Koko asumiselämä on ollut yhtä viritystä. Muutin pois vanhempieni luolta 19-vuotiaana elokuussa 1994. Lapsuudenkodin ja tämän nykyisen Helsingin-kodin väliin mahtuu 22 asuntoa. Niistä melkein kaikissa tein eriasteisia pesävirityksiä - lukuunottamatta kolmea paikkaa, jotka tiesin muutaman kuukauden mittaisiksi väliaikaisjärjestelyiksi jo taloksi asettuessani.
Joskus ajattelen haikeana mitä kaikkea ihanaa mulla olis, jos olisin asunut nämä kaksikymmentä vuotta edes suht koht paikallani. (Näissä mielikuvissani hankintani ovat ajattomia ja kestäviä design-huonekaluja. Niihin ei sisälly ensimmäistäkään harhaostosta ja vain hyvin harvoja puolikuntoisia Tori.fi-tuotteita.)
Mutta on mulla myös vähemmän pinnallisia asumiseen liittyviä haikailuja. Olisi talo tai asunto jolla olisi sielu ja jonne olisi kerääntynyt monta kerrosta elämää. Semmoisissa asuvilla on paikka maailmassa ja ne tietävät täsmälleen keitä ne ovat.
Heimoni on Pesänrakentaja.
Meille pesänrakentajille on tärkeää "turvallinen ja muokattava perheen koti", ja me olemme "valmiita panostamaan siihen". Näin: "Selaat sisustuslehtiä ja tiedät, millaisia ovat uusimmat sohvatrendit. Ja se näkyy myös kodissasi."
Aivan! Mulla on Macholandian-kodissa kahdesta 80-senttisestä puusängystä ja niihin sopivista vaahtomuovipatjoista rakennettu divaanisohva. Myös selkänojat olivat alunperin vaahtomuovia. Tiedättekö, miltä semmoinen sohva näyttää? Ihan kamalalta. Alkoi itkettää, kun näin sen ekan kerran. Sen teettäminen tuli loppujen lopuksi maksamaan melkein yhtä paljon kuin jos olisin ostanut sohvan, johon olin iskenyt silmäni paikallisella Vepsäläisellä, eli Weylandtsissa. Mutta kun luulin, ettei tulisi. Ja kaupasta en raaskinut ostaa, kun en tiennyt miten pitkään sohvan kanssa vietän.
Ei auttanut kuin pungertaa vaahtomuovimötikät ulos selkänojien päällisistä (onneksi olin teettänyt niihin kalliit vetoketjut) ja laittaa tilalle kaikki talosta löytyvät untuvatyynyt ja -peitot. Tuli vähän paremman näköinen, mutta ei lähellekään sellainen, mitä olin lehdissä ihaillut.
Täällä Helsingissä on vähän samantapaisia virityksiä. Koko asumiselämä on ollut yhtä viritystä. Muutin pois vanhempieni luolta 19-vuotiaana elokuussa 1994. Lapsuudenkodin ja tämän nykyisen Helsingin-kodin väliin mahtuu 22 asuntoa. Niistä melkein kaikissa tein eriasteisia pesävirityksiä - lukuunottamatta kolmea paikkaa, jotka tiesin muutaman kuukauden mittaisiksi väliaikaisjärjestelyiksi jo taloksi asettuessani.
Joskus ajattelen haikeana mitä kaikkea ihanaa mulla olis, jos olisin asunut nämä kaksikymmentä vuotta edes suht koht paikallani. (Näissä mielikuvissani hankintani ovat ajattomia ja kestäviä design-huonekaluja. Niihin ei sisälly ensimmäistäkään harhaostosta ja vain hyvin harvoja puolikuntoisia Tori.fi-tuotteita.)
Mutta on mulla myös vähemmän pinnallisia asumiseen liittyviä haikailuja. Olisi talo tai asunto jolla olisi sielu ja jonne olisi kerääntynyt monta kerrosta elämää. Semmoisissa asuvilla on paikka maailmassa ja ne tietävät täsmälleen keitä ne ovat.
Keksin tästä itsekin hyviä puolia. Esim. että olen olosuhteiden pakosta oppinut ymmärtämään, miten vähän materia vaikuttaa onnellisuuteen (vaikka yritänkin kiertää asiaa virityksillä). Mutta silti OIKUN MULLA OLIS IHANA IHANASTI SISUSTETTU PYSYVÄ KOTI.
VastaaPoistaNiin, ainakin äidin puolelta heimosi on Pesänrakentajia. Minä tiedän yhden talon järven rannalla. Se on materiaa, mutta ehkä kuitenkin erityisesti henkinen ankkuri, johon olen kiinnittynyt riippumatta siitä, missä olen. Sinne pitäisi jotenkin saada Myykin ankkuroitumaan - vaikka varsinainen elämänne pääankkuri olisi maailman äärissä.
VastaaPoistaTesti ei tuntenut hamstraajien heimoa, joten pesänrakentajia joo. :) Tai ehkä tytöstä polvi liutuu, kun et sinäkään oikeastaan ole hamstraaja. Ehkä hamstraaminen on sukupolviasia.
PoistaTalo järven rannalla on tärkeä, mutta koitan henkisesti valmistautua siihen ei niin kaukaiseen aikaan, kun sitä ei enää ole. Vaan ehkä mä voitan lotossa, vaikken lottoa.