Mua aina rupee kauhistuttamaan, että annan asioista ihan väärän kuvan. Siksi yksi täsmennys eiliseen tekstiin saamani kommentin innnoittamana:
Hey-asiassa ei ole kyse siitä, etten uskoisi Sutta, jonka äidinkieli on englanti. Siinä on kyse siitä,
että aina unohdan, kun hey tulee multa niin luonnostaan, vaikka muistan että
asiasta on ollut puhetta isommassakin enkunkielisten seurueessa jo vuosia sitten.
Eteläisessä Afrikassa on asiasta semmoinen vitsikin, jossa mies sanoo toiselle "Hey
shithead" ja siitäkös se toinen suuttuu ja kysyy että: "What did you say? I'm not
your hey!"
Tavallinen hei-riita menee niin, että unohdan hein olevan hölmö ja S loukkaantuu siitä, että unohdan ja mä
loukkaannun siitä, että se loukkaantuu. Siis tosi tavallinen
pikkumainen kina. Ei oikeastaan riita.
Ennen kaikkea halusin eilisellä postauksella kertoa siitä, että tunnistan yhden hei-riitojen pohjalla olevista tunteista. Se on se tunne, että maailma tuntuu murenevan ympäriltä, kun mitkään oman maailman
säännöt eivät tunnu pätevän, sillä kaikki ympärilläsi ajattelevat
ajatuksiaan päällä, joka on kasvanut eri paikassa ja kulttuurissa kuin
sinä.
Tänään Susi kokee sitä täällä hein kanssa, pian minä Macholandiassa jonkun muun asian kanssa.
Oman paikan etsimistä. Paluumuutto Suomeen kokeiltu. Toistaiseksi takaisin eteläisessä Afrikassa.
Täällä vielä se eilinen anonyymi: kiitos hyvästä täsmennyksestä! Itsekin kuikuilen kahden kulttuurin välissä: opettelin uuden kielen ja olen asunut ulkomailla parikymmentä vuotta. Susi saa olla kiitollinen (kaikista hey-kommervenkeistä huolimatta!) siitä että voi käyttää omaa kieltään oudossa maassa, mitä me suomalaiset emme koskaan voi tehdä!
VastaaPoistaMoi taas ja kiitos kommentista! Saako kysyä missä olet ja mikä kieli?
VastaaPoistaEnglanti on kyllä siitä tosi hyödyllinen, että sillä pärjää niin monessa paikassa. Samasta syystä se on myös vähän hankala. (Uutta kieltä ei ole pakko oppia, eikä siinä toisaalta saa kovin paljoa harjoitustakaan, kun kaikki puhuvat englantia.)
Minä olen pelkästään iloinen, että meidän kieliasia menee näin. 45-vuotiaan miehen riuhtaiseminen irti työelämästä tuhansien kilometrien päähän lapsistaan oli tarpeeksi iso muutos ilman että samaan syssyyn olisi pitänyt heti oppia uusi kieli. Me tuskin oltaisiin tässä jos niin olisi.
Susi itse asiassa oli alussa tosi motivoitunut oppimaan Suomea, mutta mä olin niin syvällä lapsettomuuskriisissäni ja paluumuuton työstämisessä, ettei musta ollut elämään parisuhteessa, jonka viestintä olisi tapahtunut kielellä, jota toinen osaa vain alkeiden verran. (Itse opin tanskan tuollaisella shokkihoidolla. Olen tosi ylpeä siitä ja ero tanskalaisesta miehestä oli samalla myös kipeä ero kielestä.)
Ja jottei näistä minun jorinoista tulisi siltikin väärä kuva Sudesta, sanon vielä sen, että hän siis ihailee sitä, miten hyvin suomalaiset puhuvat englantia noin ylipäänsä ja on kiitollinen siitä, että sitä hänelle puhutaan.
Asun Argentiinassa --> opettelin espanjan. En osannut sitä sanaakaan (mies puhuu sujuvaa englantia), alku oli rankka mutta pakollahan sitä oppii. Olen kyllä mielestäni saavuttanut ikään kuin katon: ymmärrän ja puhun ja kirjoitan sujuvasti, mutta en enää edisty yhtään. Vieläkin esim. artikkelit (la, el) heittävät silloin tällöin häränpyllyä.
PoistaOlen ehkä hieman kateellinen sinulle tuosta Suomeen muutosta, mikä ei meillä miehen työkuvioiden takia enää ole edes harkinnan alla (niin kuin ehkä joskus aiemmin). Tuota kateutta on minusta hankala myöntää kenellekään: en halua valittaa omalle paikalliselle perheelleni Suomi-ikävästä (se on ollut ikään kuin itsetehty sääntöni koska itse olen Suomesta vapaaehtoisesti lähtenyt) varsinkin kun elämäni on täällä ihan normaalin hyvää, ja Suomen sukulaisille sen myöntäminen olisi kai jotenkin noloa. No, vuodet ovat kuluneet ja kaikkeen tottuu, mutta edelleen olen sitä mieltä että suomalaiset ulkomailla asumattomat ihmiset eivät voi ymmärtää miten hyvin Suomessa kaikki asiat noin yleisesti ottaen ovat.
Ja toistan vielä: tykkään hirveästi kirjoitustyylistäsi ja nyt kun olen sinut löytänyt (varmistin jo Bloglovin-paikankin) jatkan tiiviisti seuraamistasi.
T. Mirri (= tuo edellinen ano)
Kiitos kiitoksista Mirri.
PoistaTämä meidän muutto ei ole ollut suunnaton suksee. Ei toisaalta katastrofikaan, mutta semmoinen ettei ainakaan vielä olla sopeuduttu tänne. Luulen, että Suden olisi vaikea olla täällä pidemmän päälle onnellinen. En osaa sanoa miten isoksi osaksi oma sopeutumattomuuteni on johtunut siitä että olen elänyt osaksi Suden kautta ja miten isoksi osaksi tämä olisi mennyt näin joka tapauksessa, vaikka olisin palannut yksinäni.
En usko että kyse on siitä, että maa on juuri Suomi, vaan ylipäänsä sopeutuminen takaisin kotimaahan pitkän poissaolon jälkeen (minä) ja kauas kotoa aikuisena jo yhden perhe-elämän eläneenä (Susi) on haastavaa.